Eihän se joulu vielä ohi ole! Kun pojat oli toivoneet mummilta piparitalkoita ja ne jäi joulun alla pitämättä, niin isosisko pelasti tilanteen ja niinpä meillä on nyt uudenvuoden piparit. Epäilen vahvasti, ettei niistä näy vilaustakaan enää uudenvuoden aattona.

Itse en osallistunut näihin talkoisiin, vaan piilottelin omassa huoneessani sopivan matkan päässä. Mies hoiteli uunimestarin virkaa ja pysytteli hänkin turvavälin päässä piparileipureista. Ihan turvalliseksi koin oloni, kun lapsilla ei nyt ole liikuntaharrastuksia koronan suljettua liikuntapaikat ja joululomaakin on nyt vietetty kotioloissa.

KUVAT

26.12.2020

Kohta on muisto vain tämäkin omituinen korona-ajan joulu! Kaikesta huolimatta melko hyvin sitä kuitenkin pystyttiin viettämään vanhoilla perinteillä.

Aattoaamun aamiaiseksi miehen kypsyttelemää riisipuuroa. Joulurauhanjulistusta katseltiin telkkarista niin kuin aiempinakin vuosina, eikä sitä paljon huomannutkaan, että sieltä puuttui yleisö. Iltapäivän hämärtyessä ajeltiin Nurmijärven kirkolle ihastelemaan kalmiston kynttilämerta ja sankarihaudan kunniavartiota. Aattoiltaa uskaltauduttiin viettämään tyttären perheen luona, jonka joulupöydän ympärillä meitä oli yhdeksän henkeä. Teemu oli valmistanut perinteistä poikkeavan jouluaterian, jonka pääosaa esitti "nauta" beef wellingtonin muodossa. Toki possua oli myös pöydässä, mutta sekään ei pötkötellyt vadilla kinkkuaan esitellen, vaan komeili kääreenä piilotellen sisällään chorizo makkaraa.

Joulupäivänä syötiin kahdestaan oman pöydän ääressä perinteisempää jouluruokaa kinkkuineen, rosolleineen ja laatikoineen. Enkä yhtään jää miettimään sitä kalorimäärää, minkä tässä joulun aikana suuhuni sujautan - onhan joulu sentään vain kerran vuodessa!

Joulu lähestyy rytinällä, mutta rytinällä ei tuo pahuksen corona suostu lievenemään. Jännityksellä odottelen mitä tuleman pitää - istutaanko miehen kanssa kaksistaan joulupöytään "runsaita herkkuja" nauttimaan. Turvaväleistä ja hygieniasta on kyllä pidetty hyvää huolta, ettei saataisi minkään merkkistä tautia. Viime torstaina uskaltauduttiin kuitenkin tapaamaan ystäviä, kun käytiin Astan ja Markun uuteen kotiin tutustumassa. Onnistuuhan se turvavälien pitäminen niinkin, että istutaan yhteisen pöydän ääressä kaukana toisistaan pöydän eri päissä. Kylläpä tekee hyvää saada pulputtaa pitkästä aikaa ystävien kanssa.

Sielua on rieponut eilisillasta saakka, kun taas järjesti operaattorini hampaiden kiristelyä viikonlopuksi. Eivät toimi mummun sivut tänäkään viikonloppuna, vaikka itse olen niihin panostanut työtunteja mielettömästi. Ei auta kuin koettaa suhtautua rauhallisesti ja pistää tämä touhu näin jouluaikaan tonttuilun piikkiin.

Varasivuston kautta pääsee kuitenkin joihinkin palveluihin (pelinurkkaan, joulukalentereihin ja muihin joulun sivuihin) - TÄÄLTÄ http://birgitmummu.fi/index.htm

Tänään sitten suostuin lähtemään Jumbon ostosparatiisiin, vaikka noita tuollaisia paikkoja viimeisen päälle välttelen, kun mukamas oli ihan todella tärkeää hankittavaa. Ei mikään miellyttävä kokemus, kun talvisissa tamineissaan ja maski kasvoillaan siellä yrittää pysyä freessinä. Eikä siellä mitään jouluruuhkaa ollut, joten turvavälien pitäminen ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa.

Miehelle löydettiin onneksi gollege-paita, ettei koko reissu jäänyt turhanpäiväiseksi, mutta hakemaani villatakkia en tietenkään löytänyt. Olisin halunnut jotain kirkkaampaa väriä, kun omasta vaatekaapista löytyy melkein pelkästään mustia vaatteita. Miten ihmeessä yhden punaisen villatakin löytyminen voi olla näin vaikeaa!

Vaikka en todellakaan tykkää tuosta maskin käytöstä, on siinä sentään jotain hyvääkin - huulipunaa säästyy! Pirullisena koen sen, että silmälasien kanssa maskin käyttö on niiiiiiin syvältä. Niinpä kakkulat killuu päälaella ja otan ne käyttöön vasta sitten, kun tarvitsen niitä tuoteselosteen tai hintalapun lukemiseen. En tykkää!

No nyt tuli aavistuksen verran jouluisempi tunnelma, kun valkoinen jauhe koristeli näkymän ikkunani takana - kyllä sitä kelpaa katsella. Helposti luulisi, että tällaisena pimeänä aikana nukkumatti houkuttelisi viereensä kellimään pitkäksi, pitkäksi toviksi, mutta mitä vielä! Ei minun oma nukkumattini pitkiä torkkuja jakele. Illalla voin olla rättiväsynyt ja onnellisena asettelen poskea unisena tyynylle. Mitähän kummaa siinä sitten pukkaa tapahtumaan, kun uni ei otakaan tullakseen. Pitkään lakanoissa pyörittyäni onnistun sitten jotenkin tipahtamaan untenmaille, mutta tunnin tai parin päästä joku herätysmekanismi iskee päälle ja taas sitä unenpoikasta sitten etsitään.

Eipä tunnu kovin jouluiselta tänä ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kun katselee ikkunastaan sumuista, hämärää naapurin puutarhaa. Ei korista lumihuntu puita ja pensaita, ruohokin on yhtä vihreää kuin kesäkuussa. Valehtelisin, jos kehuisin, ettei tuo nyt mitään haittaa - jos maailma olisi entisellä mallillaan, niin ihan varmasti haluaisin olla siellä missä kaamos ei masenna.

Aikani kuluksi olen korjaillut matkasivujani, joista pääsi karkaamaan kuvia tiehensä, kun jouduin vuosi sitten vaihtamaan operaattoria. No sainpahan matkustaa mielikuvissani menneisiin "onnenpäiviin". Eipä tuolloin osannut edes kuvitella, miten erilaiseksi maailma voi hetkessä muuttua!

Hiukan harmittaa sekin, että suurella vaivalla ja viikkojen työllä päivittämäni joulusivusto olisi nyt haluttua tavaraa, mutta joku Mr. Murphy on tarttunut asioiden kulkuun ja heittelee kapuloita rattaisiin. Vai onko kohtalo puuttunut peliin ja pakottaa mummun väkisin jäämään eläkkeelle? Sivuja hallinnoivan operaattorin koneet levisivät edellisenä viikonloppuna ja olin onnellinen, kun homma saatiin toimiaan maanantaina. Nyt perjantai-iltana en ollut uskoa silmiäni, kun serveri levisi taas. Niinpä sivut ovat poissa käytöstä taas koko viikonlopun, enkä ole saanut vastausta operaattorilta, milloin asia korjaantuu. Tietysti voisin siirtää koko homman Elisan palvelimelle, mutta sivujen korjaileminen sen seurauksena vaatisi niin valtavan työmäärän, etten taida enää jaksaa siihen ryhtyä.

Marraskuu

Onhan se kivaa, että facebook-seinälle pätkähtää muistoja menneisyydestä. Ainakin nyt korona-aikana on mukavaa muistella, missä on edellisinä vuosina juuri tuolloin saanut kuljeskella. Tämä hauska kuva on otettu Hua Hinissa 10.11.2011. Kyllä siinä riemastuneena silmiään hieraisi, kun ei tuollaiseen tekstiin Thaimaassa kovin usein törmää. No tämä tuk-tuk-taksin kuljettaja sai varmaan paljon huomiota osakseen - meiltä jäi selvittämättä, kuka mahtoi olla tämän mainoskampanjan takana.

Kun siivetönnä ei voi lentää, on parempi todistella itselleen, että tämä kotoilu kyllä voittaa kaiken maailmalla riekkumisen. Terveys edellä mennään!

Eilisaamuna meillä oli poikkeuksellinen tilanne - arkipäivinä normaalisti nautittu kaurapuuro korvattiin paistetuilla munilla, pekonilla ja paahtoleivällä isänpäivän kunniaksi. Eikä kaloreita laskettu lounaallakaan, kun ajeltiin Lohjalle ABC:n buffettipöydän antimista nauttimaan.

Varaslähtö isänpäivään otettiin lauantaina, jolloin oltiin tyttären perheen kestittävänä. Teemu paisteli pizzaa uudella pizzauunilla, jossa tuo herkku valmistuu alle minuutissa ja paistotulos on parempi kuin tavallisessa uunissa valmistettuna.

Harvoinpa me on viime aikoina isänpäivänä oltu kotimaassa, kun marraskuuta on vietetty etelän mailla. Aurinkoisessa kelissä sitä  täälläkin saatiin viettää, joskin lämpöasteita oli huomattavasti vähemmän, kuin mihin on etelässä totuttu.

Aamuyö, digikellon punaiset numerot pilkottavat raotettujen silmäluomien välistä - 3:30!   SUDENHETKI

Miten tämä nyt taas on tällaiseksi mennyt? Onko se nyt niin perin vaikeaa leijailla makoisasti höyhensaarilla tuon maagisen kellonajan ohi? Siltä se nyt valitettavasti näyttää! Tällä viikolla on tuon nukkumisen kanssa ollut ongelmia melkein joka yö ja unet on jääneet kolmesta neljän tunnin pituisiksi.

No nyt on silmät reväisty auki uusien prillien kanssa ja näkökyky terävöitynyt, mikä ei sinänsä ole mitenkään mieltä ylentävä juttu, kun peilikuvaansa katselee. Vaatii vielä melkoisesti totuttelua, että oppii tekemään töitä näillä kaksiteholaseilla. Kovin mielellään sitä nakkaa vielä nenälleen vanhat lukulasinsa, joiden vahvuuksilla on tullut hyvin toimeen vuosikymmeniä ja jotka palvelee vieläkin ihan kelvollisesti.

Hankin samalla toiset kakkulat, jotka tummuvat ulkona auringonvalon vaikutuksesta. No tähän vuodenaikaan tuolla ominaisuudella ei liene paljonkaan merkitystä, mutta ovat varmaan sitten kesällä kätevät, kun ei tarvitse sählätä aurinkolasien kanssa.

Jos nyt jotain positiivista ajatuksen tynkää yrittää löytää tästä syksyn tuhnuisesta ajasta, niin eipähän tarvitse hölvätä itseään aurinkovoiteella. Aurinkolasitkin saa ihan vapaasti unohtaa pöydälleen, kun ovesta ulos raahautuu. D-vitamiinia saa helposti kehoonsa, kun muistaa aamuisin kaivaa purkista pienen valkoisen pillerin, eiköhän se muutaman auringonsäteen korvaa.

Arvatenkaan tänään ei ole se kaikista loistavin maanantaipäivä. Ikkunan takana on hämärää ja sumuista. Onneksi älysin viikko sitten hankkia kuntopyörän, jolla "huristella" mukavissa sisätiloissa, eikä vaatetuksellakaan ole väliä - polkeminen onnistuu vaikka yöpaidassa. Hyvin olen pystynyt tähän saakka pitämään itseni kurissa, eikä pyörä ole ollut pelkkänä koristeena nurkassa. Jos lihakset saa kuntoon tällä treenillä, niin tätä jatketaan ainakin kevään loppuun.

Vielä viikonlopun päivinä kelit olivat kohillaan ja termarikaffeille ajeltiin Nukarinkoskelle, Otalammille ja Haaviston järvelle. Lepsämän pelloilla ihailtiin valtavaa lintuparvea, joutsenia ja hanhia oli satoja, jotka olivat ilmeisesti laskeutuneet levähtämään pitkällä lentomatkallaan etelään.

Nyt saa löhöilyt ja ruikutukset loppua! Johan on kumma, jos ei tälle kunnon rapistumiselle ja vyötärömitan venymiselle saada mitään kuria! Liikunta tekee eetvarttia niin henkiselle kuin fyysisellekin kunnolle. Kun en uskalla lähteä sauvailemaan tuonne liukkaille kaduille, eikä nyt korona-aikana voi mennä kuntosalillekaan, niin ajattelinpa rakentaa kuntosalin omaan huoneeseeni. Eilen käytiin ostamassa kuntopyörä, juoksumaton virkaa saa toimittaa kotiparketti, jossa voin kiertää jonkinmoista ympyrää ja kahvakuula on seuraavaksi hankinnassa, jolla hoidetaan lihaksia kuntoon.

Olipahan edessä melkoinen urakka, kun kuntopyörä kaivettiin paketista. Kokoamisohjeet oli niin ylimalkaiset, että insinöörin tutkintoa siinä hikoillessaan alkoi kaipaamaan. Saatiinpa kuin saatiinkin parissa tunnissa kaikki nippelit ja nappelit paikoilleen ja jopa laitteen näyttöpaneelikin toimii. Hyvä me - ei tarvinne olla huolissaan vielä mistään vanhuuden höperyydestä, sen verran kinkkisestä testistä kun selvittiin!

Jäähyväiset kesälle - tervetuloa syksy! Kun ulkolämpötila on laskenut alle 10 asteen, on pakko hyväksyä se tosiasia, että kesä meni jo. Viikonloppuna korjattiin patiolta kesäkamppeita ja siirreltiin kalusteita kasaan talven tuloa odottamaan. Eihän sitä tiedä, vaikka toimenpide olisikin turha, jos tänne eteläiseen Suomeen ei saadakaan lunta, kuten kävi viime talvena.

Jotain pientä muutosta kaipasin sisustukseen ja keksin vaihtaa olohuoneeseen paksummat verhot. Nyt odotan kynnet syyhyten, että voisin ripustaa ikkunoihin "kausivalot" pimeitä iltoja valaisemaan. Mikään ei estäisi tekemästä sitä vaikka heti, mutta ajattelin odottaa pyhäinpäivään saakka, josta lähtien alkaakin vuoden ankein aika, marraskuu. Tänä vuonna sitä ei päästäkään pakoon palmun alle!

Vaatetuksessakin annoin periksi ja siirryin käyttämään paksuja sukkahousuja ja villamekkoa (mustia tietysti). Paksua takkia en vielä ole kaivanut varastosta, kun autolla liikkuessa se on näillä keleillä liian tuhti päällä pidettäväksi.

Olen tähän mennessä tyytynyt itsepäisesti käyttämään vain lukulaseja, tai niin - usein telkkaria katsellessa otan kaksitehokakkulat, jotka olen hankkinut viisi vuotta sitten Hua Hinistä (suomalaisen silmälääkärin resepti). Nyt kuitenkin alkoi tuntumaan autolla liikkuessa, että ympäristö ei piirry ihan terävänä verkkokalvolle ja lienee aika hankkia tarkoitukseen sopivat kakkulat. Tänään heitin nenälleni ulos lähtiessä nuo vanhat lasit ja opettelin katselemaan maailmaa niiden läpi. Kyllähän niistäkin oli apua, mutta todella inhoan sitä, että niissä on heijastuksen suoja, jolloin tuntuu, että joku tahra on näkökentässä koko ajan. Uusiin laseihin en sellaista taatusti anna  laittaa.

Huomiselle olen varannut ajan näöntarkastukseen. Pitää varmaan sekin homma hoitaa maski kasvoilla!

Silmänruokaa ähkyksi asti - sitä saatiin todella viikonlopun reissun aikana ihastella. Muutama kelta-puna-oranssi-asuinen puu ehti piirtyä verkkokalvolle, kun aurinkoisessa itäisessä Suomessa ajeltiin. Varmaan tästä erikoisesta ajasta jäi muistin pohjalle kummittelemaan perjantain aamu-uutisten viesti Trumpin virustartunnasta. Siitäpä sitten riittikin uutisointia koko matkan ajaksi.

Lauantain aamupäivä vietettiin Outokummun eräkeskuksessa makkaraa paistellen ja kauniista luonnosta nauttien. Illalla uskaltauduttiin leffateatteriin Karpo-dokumenttia katselemaan. Paikalla oli parisenkymmentä katselijaa, joten turvavälien pitäminenkään ei tuottanut ongelmaa. Sunnuntaina ajeltiin Ilomantsin Parppeinpirtille karjalaisesta pitopöydästä lounasta nauttimaan.

Kiitos Leena ja Esko kaikista herkuista, jotka olitte meille loihtineet. Mukavaa oli yhdessä viettää syksyistä aurinkoista viikonloppua!

Reissun kuvat

Jos korona-pirulainen yrittää viedä meiltä ilon elämästä, niin ainakin luonto on korjaillut tänä syksynä tilannetta antamalla kesän jatkua. Hienoa on ollut seurata ruskan etenemistä, kun värit aina vaan paranevat auringon antaessa niille syvyyttä.

Ystävämme Leena ja Esko saivat meidät houkuteltua lähtemään visiitille Outokumpuun. Huomisaamuna autonnokka kohti Pohjois-Karjalaa. Turha jäädä odottelemaan syksyn synkän kelejä - nythän saadaan nauttia hienoista maisemista matkan varrella.

Aina ei käy niin kuin toivoisi! Viime viikolla päätin, että heti tämän viikon alussa alkaa uusi elämä melkein kolmen kuukauden löhöilyn jälkeen. Ulos lenkille olisi halut päästä kiloja karistamaan. No eipä alkanut elämäntaparemontti - ei! Vasen jalka on tyystin erimieltä moisesta intoilusta. Kyllähän sitä voisi tietysti hampaat irvessä päättää taivaltaa kivusta huolimatta, mutta järki sanoo, ettei se ole terveellistä. Odotellaan nyt sitten aikaa parempaa ja köpötellään pieniä kuvioita, onhan se liikuntaa sekin.

Hieno, melkein kesäinen viikko on takana. Lounaskaffeella on käyty päivittäin lähitienoon luontopaikoissa. Eilen ajeltiin Fagerviikkiin saakka, kun ajattelin, että siellä voisi ihastella kauniita vaahteroiden ja tammien syysvärien loistoa. Taidettiin olla liikkeellä hiukan liian aikaisin, kun puut eivät olleetkaan pukeutuneet vielä syyskostyymiin. Pitänee tehdä uusi reissu muutaman viikon päästä.

Lämmintä viikonloppua on ilmatieteenlaitos meille lupaillut, eilenkin auton lämpömittari kiipesi parhaimmillaan 21 asteeseen. Kunpa kelit meitä suosisivatkin tänä korona-aikana, kun synkkyyttä ei voi lennellä pakoon mihinkään!

Vielä on kesää jäljellä - toivottavasti ainakin tämän perjantain verran! Kun eilen telkkarissa varoiteltiin Aila-myrskyn rantautuvan eteläiseen Suomeen torstaina puolen päivän aikaan, kävin heti aamulla siirtelemässä patiolla kalusteita ja kukkaruukkuja seinänsyvennykseen, ettei tuuli viskoisi niitä naapurin puolelle. No eihän meillä täällä Klaukkalassa mitään myrskyä sitten tullutkaan - hiukan normaalia voimakkaampi tuuli vain heilutteli puiden latvoja tuossa ikkunani takana. Hyvä niin! Kun henkisesti olin ehtinyt varautua myrskyn myllerrykseen, en sitten poistunut koko päivän aikana oven ulkopuolelle.

Vaikka kelit ovat pikkuhiljaa viilentyneet kesän lukemista, on päivittäisiä lounasretkiä luonnonhelmaan pyritty tekemään ennen "talviunille" jäämistä. Tälle päivälle Ilmatieteenlaitos on ennustanut kaunista, aurinkoista säätä, joten siitä on otettava ilo irti täysillä. Salaattiannokset ja lohileivät mussutellaankin sitten jossain veden äärellä, jossa silmänruokaa saadaan jo vienosti väriään muuttaneesta luonnosta. Illansuussa aion vielä istuskella patiolla saunomisen lomassa riipputuolissani ja nuotiotelineeseen viritellään tulet makkaroiden käristelyä varten. Näitä tällaisia patioriemuja tuskin enää tänä syyskesänä eteen tulee.

Hidasta elämää - kovasti ihmettelen itseäni, miten erilainen minä nyt asustaa meillä edellisvuoden syksyyn verrattuna. Ainaisesta suorittajasta on sukeutunut sujuvasti sohvan sylissä viihtyvä median nautiskelija. Paljon on pitänyt tapahtua tämän olotilan saavuttamiseksi: ongelmat it-operaattorin kanssa alkuvuodesta jarruttivat työnarkomaanin työtahtia ja pistivät miettimään homman jäädyttämistä - keväällä korona seisautti ulkomaan matkailuhalut, eikä edes lapsenlapsia päässyt halailemaan - heinäkuun alun kompastelu toi uuden haasteen elämään, kun murtuneen koiven kipsauksen kanssa oli opeteltava elämään kuusi viikkoa. Monista kesäriennoista oli luovuttava jalkavamman takia, eikä tilanne ole vieläkään täysin normalisoitunut.

Eniten harmittaa fyysisen kunnon rapistuminen, kun liikunta on jäänyt vähiin. Sauvalenkkiä ei uskalla edes ajatella, tuskin kovin monta sataa metriä saisin tämän raajan kanssa matkaa taitettua. Muutaman kerran tuolijumppaa, nilkan koukistus-ojennus ja varpaille nouseminen, sitten taas sohvaan jalkaa lepuuttamaan. Liikunta on lääkettä, niin mielenterveydelle kuin fysiikalle. Sitä kunnollista, sykettä kohottavaa liikuntaa nyt kovasti kaipaisin. Mielenterveydelle tekee hyvää, kun on myös muita ihmiskontakteja sen oman siipan lisäksi. Sitä mielenterveyttä hoidettiin eilen, kun kahviteltiin meillä siskon ja miehensä kanssa. Viikonloppuna meillä oli yökylässä ystävämme Sirkka, jonka kanssa voitiin jopa istuskella patiolla saunomisen päätteeksi, kun sadepilvet katosivat taivaalta kuin tilauksesta.

Nyt olen päättänyt saada edes yhden askareen suoritettua kunkin päivän aikana. Tänään yritän saada lyhennettyä makkarin verhot - homma jonka olen siirtänyt jo monen viikon ajan aina seuraavaan päivään.

Korona, korona, korona.... tuskinpa tuota sanaa kukaan pääsee unohtamaan ja hyvä niin. Tervettä varovaisuutta mekin Ahvenanmaan minilomalla harrastettiin. Laivalla oli helppoa pitää turvavälejä, kun matkustajia ei ollut tungokseen asti. Hulppean huvilan maisemista saatiin myös nauttia ihan rauhassa, kun lähietäisyydellä ei ollut ristinsielua - muutaman sadan metrin päässä oleva mökkikyläkin oli tyhjillään.

Lauantaina ajeltiin katselemassa saarta ristiin rastiin. Välimatkat saarella on lyhyet, joten hyvin ehdittiin nähdä ja kokea saaristolaistunnelmat. Kauniissa Maarianhaminan kaupungissa käytiin syömässä pizzat ja illalla huvilan  grillissä tirisi vielä makkarat, joita mussutettiin saunomisen jälkeen juustotarjottimen keralla.

Reissun kuvat

Pienet on murheet, heikomminkin voisi olla! Kiitollinen saan olla - kumminkin minulla on jalat, hiukan eriparia, mutta väliäkös hällä. Aamuisin on nilkka melko sorja, mutta päivän vähäistenkin rasitusten jälkeen saa pyöreämmät muodot ja kolottaakin illalla sänkyyn asetellessa. No ehkä se siitä - harjoitus tekee mestarin!

Eihän nyt vielä pitäisi antaa valtaa millekään melankolialle, kun luonto on vielä vihreä, eikä syksy ole vielä ihan porraspuulla. Ehkä se tunne hiipiikin salakavalasti tuonne aivolohkoon ja vie ajatukset ihan suotta harhapoluille. Siinäpä lieneekin sitten itsensä tsemppaamista, jos tuo pahuksen koronakin vielä pääsee tuomaan oman mausteensa syksyiseen soppaan!

Tänä vuonna ei edes haaveilla mistään ulkomaanmatkoista, mutta jotain pientä reissua ollaan puuhaamassa ensi viikonlopuksi. Juu... omalla autolla liikutaan ja pienen merimatkan aikana pystytään pitämään turvavälit, tarvittaessa kasvomaskit naamalla ja käsidesit auton konsolissa kädenulottuvilla. Ahvenanmaalta on vuokrattu huvila, jossa ei  naapureitakaan ole lähietäisyydellä. Eikä mennä mihinkään diskoon tai yökerhoon, fiilistellään kesäiltoja ihan omissa oloissaan ystävien Leenan ja Eskon kanssa.

Vihdoin koitti se päivä, jolloin elämää voisi luonnehtia lähes normaaliksi, kun aamulla olin terveyskeskuksessa ja sain kipsin pois jalasta. No eihän tuo kinttu nyt ihan entisellään vielä ole, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa. Nilkka on hiukan turvoksissa ja jäykkä, rasituskipukin oireilee, mutta onhan se paljon mukavampaa liikkua ilman "palloa jalassa". Kyynärsauvoja en vielä luovuta, jos satun tuntemaan tarvetta tukeutua niihin ulkona liikkuessa. Kovin ketterästi ei vielä askel nouse, mutta opetellaan.......