|
|
Antaa kyynelten tulla,
antaa sydäntä pakottaa,
antaa ajatusten sattua.
Kun suru on kohdannut,
lamaannuttanut, mykistänyt.
Kyyneleet pesevät, itku hoitaa.
Sydän aina tuntee ja ajatukset
tekevät surutyötä.
Surutyö on hyvästijättöä ja luopumista.
Luopumista siitä, mitä emme
koskaan omistaneet,
vaan saimme pitää
määräajan lahjana.
Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
sinua paljon rakastin.
Niin monet kerrat, tähän rantaan,
olemme tulleet ennenkin.
Jättäneet kahdet jäljet santaan,
nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa, ystäväni,
en enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää,
muu on nyt yhdentekevää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
sinua paljon rakastin.
Antakaa nukkua kipua tunteneen,
antakaa nukkua rauhan-
rannalle saapuneen,
antakaa tuulien laulaa
lauluja uurastajasta,
antakaa aaltojen kertoa
menneestä rakkahasta.
Ei
tunne tietänsä ihminen,
elo on hiukkanen, hetkinen,
valot, varjot vuoroin täyttää sen
kuka tietää päivänsä viimeisen.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Et
ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikossa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella
Katsellessasi öistä tähtitaivasta
tuntuu sinusta, kuin kaikki tähdet
nauraisivat, koska minä asun eräässä
niistä, koska minä nauran eräässä niistä.
Sinun tähtesi ovat niitä,
jotka osaavat nauraa!
Ja sitten kun olet unohtanut surusi,
niin olet iloinen siitä,
että olet tuntenut minut.
Antoine de Saint-Exupéry
(1900 - 1944)
Elämässä
on
hetkiä,
joihin
ei ole
sanoja,
voi vain
toivoa
toiselle
voimaa
ja
valoa.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Rakas
Taivaan
Isä,
miksi
äiti
itkee?
Miksi
isällä
on niin
raskaat
askeleet?
Minäkö
heille
olen
surua
tuottanut,
kun vain
katselen
täältä
kaukaa.
Enkä
tule,
vaikka
he
odottavat
niin
kovasti,
että
raskain
sydämin
käyvät
iltaisin
nukkumaan.
Voitko,
Taivaan
Isä,
äitiä
lohduttaa,
pyyhkiä
kyyneleet
hiljaa
pois?
Voitko
isän
olkaa
taputtaa,
ettei
niin
kumarassa
hän ois?
Kerro,
että
jotkut
lapset
taivaassa
niin
rakkaita
on
luojalleen,
ettei
heitä
malttaisi
millään
antaa
pois.
Huomaisipa
äiti,
kun
hänen
luokseen
lennän
perhosena
ikkunaan.
Tietäisipä
isä,
miten
tuulen
mukana
hänen
poskeaan
silittää
saan.
Kun kuuntelee tuulen huminaa,
on kuin hän saapuisi kertomaan.
Mulla koti on uusi ja kaikki hyvin
miks´ kuljette silmin kyyneltyvin.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Seuraksesi enkeleitä
vaaleine kultakutreineen,
pyyhkimään pois kyyneleitä
suojelemaan suurine siipineen.
Enkelis luoksesi tulkoon varhain
parane pian, ystäväni parhain.
Birgit Ahokas
|
|
Elämä ilman kyyneliä on
autiomaa ilman sadepisaroita.
Tänään on kyynelten aika.
Halaisin Sinua,
jos olisit lähempänä.
Lohduttaisin,
jos löytäisin oikeat sanat.
Tarttuisin käteesi,
jos voisit ojentaa sen
minulle.
Kuuntelisin sydämesi suruja,
jos pääsisin
viereesi istumaan.
Kuivaisin kyyneleet
ja pyyhkisin pois murheet,
jos minulla olisi siihen taito.
Nyt voin vain toivoa Sinulle
voimia raskaalle
tiellesi!
Birgit Ahokas
KUVAKORTTI
(animaatio)
Yön
tullen
minä seison portailla
kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
Edith Södergran (1892 - 1923)
Älä äiti itke,
sillä minun aikani ei ollut vielä.
Kävin vain katsomassa,
mutta tulen myöhemmin uudelleen.
Äiti, pyyhi jo kyyneleet,
Tiedän, sun on ikävä,
mutta minä olen tässä,
vierelläsi, vaikka et minua näkisikään.
Äiti, katso ulos.
Olen poutapilven hattarassa,
tuulessa kosketan hiuksiasi.
Sadepisarassa annan suukon poskellesi.
Auringon säteessä tunnet lämpöni.
Linnun laulussa helkkää nauruni.
Tähtien tuike on minun silmäniskuni.
Olen joka hetkessä,
jokaisessa askeleessasi.
Äiti, en ole mennyt minnekään.
Olen tässä, ikuisesti, sydämessä.
Aika on se, joka parantaa haavat
niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään
ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Sadun saari
Äsken sadun saaren avosilmin näin,
virta sitä kahtialta kaartaa.
Palaan sinne päivän painuessa länteen päin,
kun illan varjot jo iäks’ saartaa.
Majan matalaisen sinne rakennan,
vuoteen sammaleisen, jolle uinahdan.
Lyönnit harvenevat lasken sairaan sydämen.
Kuulen siiven havinaa jo kuolon joutsenen.
Kun se vihdoin virran syliin laskeutuu,
silloin vaivat vaipuu, taivas avartuu.
Aino Kallas
(1878 - 1956)
Minulla on joku
tuolla pilvien päällä,
kirkkaimpana
tähtenä tuikkimassa
ja elämääni
valaisemassa.
Hän elää enää
vain sydämessäni
ja miljoonat
kyyneleet ovat
poskeani pitkin
vierineet,
koska ikävä on
niin särkevä.
Kuolemaa ei ole
Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä, Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.
Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.
Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.
Naura kuten aina nauroimme pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.
Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.
Elämä tarkoittaa kaikkea.
Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.
Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.
Odotan sinua, välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.
Henry Scott Holland
(1847 - 1918)
|
Sinut aistin kuin tuulen,
aamukasteisen uuden,
sinä tunteeni täytät
kuin tuoksuva maa.
Tulet aalloista merten,
käyt varjoissa illan,
yön hetkinä hiljaa
sinut syliini saan.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Jossain kaukana soi laulu
hiljainen, sanaton.
Vain sydän sen kuulla voi.
- niin lähellä enkelit on
KUVAKORTTI
(animaatio)
Kun olet iloinen,
katsele syvälle sydämeesi ja huomaat,
että ainoastaan se,
mikä tuottaa sinulle surua,
antaa myöskin iloa.
Kun olet murheellinen,
katsele taaskin sydämeesi ja huomaat,
että tosiaankin itket sitä,
mikä on tuottanut sinulle iloa.
Kahil Gibran
(1883 - 1931)
Köyhä on oikeastaan vain se,
joka ei jätä jälkeensä
mitään kaipaamisen arvoista
ja se, jolla ei ole mitään kaivattavaa.
Meidän on rakastettava poisnukkuneita
jälkeenjääneissä ihmisissä.
Murhe ja suru ovat ikään kuin
huuto rakkauden puoleen.
Meillä on yhteys poisnukkuneisiin
niin kauan, kuin he jatkavat elämäänsä
meidän rakkautemme kautta.
Olet se tunne
joka hiipii uniini öisin
Varjo, joka seuraa huomaamatta
Jäljet, jotka toistavat askeleeni
Olet jokaisessa hetkessä,
sadepisarassa, auringonnousussa
Olet mielessäni aina
vaikken sitä sanoisikaan
En ole unohtanut sinua
vaikka oletkin mennyt.
Väsynyt
ja yksin.
Väsynyt,
niin että mieltä särkee.
Kalliopaasia alas
valuu sulanut lumi.
Sormet puuduksissa,
polvet tärisevät.
Juuri nyt
nyt juuri ei saa hellittää.
Toisten tiellä
on lepopaikkoja
päivänpaisteessa
He tapaavat toisensa siellä,
mutta tämä
on sinun tiesi,
ja juuri nyt,
nyt juuri et saa horjua.
Itke, jos voit.
Itke, mutta älä valita.
Tie valitsi sinut
ja sinun osasi on kiittää.
Emme sanoa voi – emme tahdokaan,
hän kuoli – ei, hän lähti vaan
valoisin hymyin viittoen
hän vaelsi toiselle rannalle
jättäen meidät aavistamaan
miten kauniit ovat rannat
sen toisen maan.
Keväisen taivaan tuulet
minut mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.
Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon ja rauhan
ja unen ihanan.
|
Minun surussani kolmanneksi
vaikeinta on myöntää,
ettei näe enää koskaan,
ei kuule enää koskaan,
ei tunne enää koskaan.
Toiseksi vaikeinta on muistot,
joita en ole valmis muistelemaan.
Kaikista vaikeinta on,
etten ehtinyt kertomaan,
kuinka rakastan,
mutta samalla kaikista parhainta
surussani on se,
että minä itse tiedän,
kuinka rakastan.
Koeta jaksaa päivä kerrallaan,
enempäähän Sinun ei tarvitsekaan.
Huominen pitää huolen itsestään.
|
Oispa mulla voimaa kuin tahtoa oisi,
en tuskaa näin suurta kantaa sun soisi.
Jos ois siipeni vahvat ja syliini saisin
osan sun murheestas sitä kuljettaisin,
auttaisin taakkaa tätä kantamaan
joka tuli sun sydämees asumaan.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Olen tuskista vapaa ja
mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen
nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan
illan myötä
toivotan teille hyvää yötä
Eino Leino
Ei mustaa murhetta tummempaa,
ei sydäntuskaa polttavampaa,
kuin rakkaimpansa luovuttaa,
jota ikuisesti muistaa ja rakastaa.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Tuli kaunein kaikista enkeleistä
minun lohduttajakseni päälle maan.
Nyt vast’ olen ihminen: mulle
hänen kauttaan kaikki annetaan.
Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.
Kuin unista suloisista
hän on astunut aineen maailmaan.
Hänen hentoa olkaansa vasten
pään painan nyyhkivän, autuaan.
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
KUVAKORTTI
(animaatio)
|
|
| |
Enhän surua toivo, en kyyneleitä,
nyt vain on aika kulkea näitä teitä.
Ja kun olen käynyt tämän murheen
lävitse ihan,
jää kaunis ja lempeä muisto
keskelle elämän
pihan.
Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa,
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa,
pois rakkaamme luokseen kantoi.
|
|
Takana elämän tuulet,
eessä rauha, iäisyys. |
|
Vain aika on se,
joka parantaa haavat,
niin kauan kyyneleet
vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin
itsestään,
tuska tyyntyy hiljaiseen
ikävään.
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.
|
| |
|
|
|
|
| |
|
|
|
|
| |
Taatusti hän kuulee. Hän katselee
sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkin ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.
Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin
kuin muut. Heidän ei tarvitse vitkutella
täällä sataa vuotta saadakseen
kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti,
jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin
tärkeää, ja se on heidän tehtävänsä meidän
elämässämme. Hän opetti sinulle
varmasti jotakin.
Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.
Ehkä hänen ei yksinkertaisesti
tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli
sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.
Sinä iltana monta tähteä näin,
syttyi kirkkain tähti yllättäin.
Sitten kuulla sain sinun poistuneen
ja jäiseen tuulen henkäykseen
se loi timantiksi kyyneleen.
Kun taivaalle katson ja tähden nään,
muistan sinua, ystävää.
Kirkkaana muistosi säilytän,
tähtitaivaalle tuulessa terveisen lähetän.
Toivoisin olevani enkeli,
joka kulkee edelläsi
tietä tasoittamassa.
Joka kulkee rinnallasi
apua antamassa.
Joka kulkee takanasi
jälkiä peittämässä.
Joka kulkee ylläsi
sinua varjelemassa.
Toivoisin olevani enkeli,
joka hoitaa kun
olet haavoitettu.
Joka ymmärtää,
kun olet masentunut.
Joka suojelee
kun myrsky yllättää.
KUVAKORTTI
(animaatio)
Sinä selviydyt tästä päivästä,
vaikka taivas on pilviä täynnä.
Sinä selviydyt huomisesta,
vaikka sataa jo hiljalleen lunta.
Sinä selviydyt ja luotat taas,
että elämä kantaa.
Sinä selviydyt läpi murheiden
ja olet taas toiveiden lähde.
Sinä selviydyt vaikket uskoisi
niin voivan edes käydä.
Olet monien ajatuksissa,
rukouksissa ja toiveissa.
Älä ajattele,
että elämä on lyhyt.
Ajattele – miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta
lainkaan, vaan että ylipäänsä
on saanut kokea tämän.
Kiitos, kun olit totta hetken,
nyt mun täytyy tästä jatkaa.
Vierelläni teet loppuretken
vaikka se olis kuvitelmaa.
Kun taivaan tähdet tuikkii
luokseni lentää saat jokaisen
illan myötä unessa tavataan.
Suru kietoutuu
ympärille,
kuin usvaharso
joka tiivistyy kyyneliksi poskille.
Jonain päivänä usva haihtuu,
tilalle jää kuulas, kirkas kaipaus
ja yhdessä eletyn muisto.
Rakkahin lensi pois,
vaikka hän vielä elää vois.
Säilyttää hänet mielessäni saan,
ja surun perheen kanssa jaan.
Kauniit muistot voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa
|
Mut hamaan ajattomuuteen
kuvas kauniin kalleudeksi vien.
Kun heräämme eloon uuteen,
sua varron varrella tien,
ja varjonas silloin käyvä lien,
valo, vierelläs ajattomuuteen.
|
Öin, päivin kauhusta
pitkin
sua, kadotettua, itkin.
öin, päivin rukoilin
sua takaisin.
Hän, Lempeä, armahti meitä
yön piirissä eksyneitä.
Sain tuntea värähtäin
taas kätesi kädessäin.
Oi kuuntele — tuskamme raukee.
Läpi saartavan metsän aukee
valojuova ja himmeä tie.
Tule! — Kotiin meidät se vie.
Saima Harmaja
Nyt aikaa mennyttä katselen
ja polkua yhteistä muistelen.
Oli kukkia varrella polun sen,
ilon, onnen sekä myös murheiden.
Niistä kaikista sidon seppeleen,
rakas, Sinua kiittäen, kaivaten.
Hiljaisuuden puutarha
kukkii lohdutusta,
että ilon löytäisi hän,
jonka mieli on surusta musta,
Hiljaisuuden puutarha
poutapilvien varjoista tehtiin.
Enkelit piirsivät kaipausta
kukkien terälehtiin.
Hiljaisuuden puutarha
on lohdutuksen puisto.
siellä on monta polkua,
ja kaikkien nimi on Muisto.
Pia Perkiö & Tiipi Jokinen
Suurin suru on sanaton,
syvin kaipaus äänetön.
Tää hiljaisuus kantakoon sulle sen,
osanottoni suurimman lämpöisen.
Muistosi on kylvetty
sydämiimme
ja siellä se on
alati läsnä
kunnioitettuna,
hellittynä.
Eikä sinulta mikään
ota enää mitään
pois.
Eeva Kilpi
Purjehdus on
päättynyt.
Meri huokaa
rantakiviin.
Veden yllä linnun
lento
aamuaurinkoon.
On muuton aika.
Sen tiesi kesän aurinko,
sitä kuiski vieno tuuli
ja siinä pesää tehdessään
sen pihan linnut kuuli.
Se soi laulussa lintujen:
tää aamu on rakkaamme viimeinen.
Vaan ylitse kaikkien kyynelten,
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
|
|
Perinteinen intiaanirukous
Kun olen kuollut
Itke hiukan minun vuokseni
Ajattele minua toisinaan
Mutta älä liikaa.
Ajattele minua silloin tällöin
Sellaisena kuin olin eläessäni.
Toisinaan on mukava muistella
Mutta ei kauan.
Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän sinut rauhaan
Ja niin kauan kuin elät
Säästä ajatuksesi eläviä varten.
Toivoisin olevani enkeli,
- jolla olisi voimia Sinulle,
jos heikkona olet.
- Jolla olisi aikaa Sinulle,
jos kiire ahdistaa.
- Joka opastaa Sinua,
jos apua tarvitset.
- Joka valoa näyttää,
jos pimeässä kuljet.
- Joka rohkaisee Sinua,
jos epävarmana kuljet.
- Toivoisin olevani enkeli,
joka kuiskaa Sinulle,
Sinä voit, Sinä pystyt,
Sinä olet hyvä,
kaikki on hyvin.
Aika ei pysähdy.
Ja se on suuri siunaus
ja lohdutus sille,
joka vaikeuksissa kamppailee.
Maria Jotuni
(1880 - 1943)
KUVAKORTTI
(animaatio)
Palaa kynttilä hiljalleen,
ilta pimenee.
Tuska kaivaa rintaa,
koskee, kirvelee.
Kuun valolta lohtua pyydän,
auta poloista.
Yksinäistä kulkijaa,
muiden joukossa.
Suljen silmät kostuneet
ja yhteen käteni liitän.
Pyydän rauhaa sydämeen
ja voimaa jaksamaan.
On ikävää, jota ei voi ilmaista,
on kaipuuta, jota mitkään teot
eivät voi täyttää, ja on rakkautta,
joka ei vaadi muuta kuin
sydämen hiljaisuutta
KUVAKORTTI
Kiitos sulle rakkaimpani,
olit kallein päällä maan,
annoit voiman, uskalluksen,
jota arkeen tarvitaan.
Olet mennyt, olen yksin,
perääsi näin huutaen
äänettömän huokauksen:
Olet rakkain, tiedät sen.
Ei elämän arvo riipu sen pituudesta,
eikä ihmisen merkitystä mitata hänen
saavutustensa määrällä. Lyhytkin elämä
on kokonainen. Päivänkin matkalla voi
nähdä olennaisen.
Jeesus, anna enkeleitä sinne,
missä itketään, sinne, missä
tukahdutaan kaipaukseen ja ikävään.
Jeesus, anna enkeleitä,
kun mieli on avuton,
kun on tullut suuri huoli,
joka liian raskas on.
Kun puistoja vihertyneitä
taas yksin kulkea saan,
kun ei johda armaita teitä
mua kätesi milloinkaan,
niin on kuin löytynyt vasta
ois rakkauteesi tie.
Sinun henkeäs autuasta
ci mikään luotani vie.
Tiedänhän sen
että ymmärrä en
kuinka suuri on surusi määrä
siks puhu mä en, siks vaikenen
ettei sanani olisi väärä
Tää hiljaisuus kantakoon sulle sen,
osanottoni suurimman, lämpöisen..
Suru, kaipuu niin suuri,
tuska sammumaton.
Mistä lohtua löytää,
kun kaikki muuttunut on.
Kuljit kanssamme kauan,
halki vuosikymmenten.
Elät vieläkin täällä,
kautta lasten ja lastenlapsien.
Sulla ikuinen rauha,
kaikki hyvin nyt on.
Ei kipua huolta, onni loppumaton.
Kauniit muistot ei häivy,
ne kirkastuu vaan.
Joskus tapaamme jälleen
ja oomme yhdes ainiaan.
Inna Akkila
Sinä iltana monta tähteä näin,
syttyi kirkkain tähti yllättäin.
Sitten kuulla sain sinun poistuneen
ja jäiseen tuulen henkäykseen
se loi timantiksi kyyneleen.
Kun taivaalle katson ja tähden nään,
muistan sinua, ystävää.
Kirkkaana muistosi säilytän,
tähtitaivaalle tuulessa
terveisen lähetän.
Et ole sittenkään yksin.
Tulee päiviä, jolloin et jaksaisi jatkaa
tätä yksinäistä, mutkaista matkaa.
Niin raskaalta kulkea tuntuu tie,
et ehkä tiedä, minne se vie.
Ne, jotka kulki sen aikanaan,
eivät palaa takaisin kertomaan
miten surujen metsässä suunnistetaan,
kuinka ikävän portit avataan
tai koska ja missä tavataan.
Se on paikka, josta vaietaan
Vai onko juuri tuo oksa tässä
rakas käsi kättäsi etsimässä.
Ja kun tuulen hiuksillas
leikkivän luulet, ole hiljaa,
kaivatun äänen kuulet,
hyväilee sinua rakkaat huulet.
Hänen hymyään luontokin hymyilee,
puhu ystävä, kyllä hän kuuntelee.
Sitä mitä kaipaamme
emme menetä koskaan.
Sitä jota rakastamme
kaipaamme aina.
Emme menetä koskaan
sitä mitä rakastamme.
Sitä jota rakastimme
rakastamme aina.
Jos voisin henkäistä yhdenkään
raskaan huokauksen puolestasi,
itkeä yhdenkään kyyneleen puolestasi,
kärsiä edes hetken surua
ja ikävää puolestasi,
mikä sinua auttaisi ja
lohduttaisi,
niin sen tekisin!
Mutta sydämessäni olen
ajatuksin luonasi
ja pyydän sinulle apua,
lohdutusta ja voimaa.
Iltarusko tummui yöksi,
luo portin saapui matkamies.
Anovan katseen luo vartijaan:
Niin väsynyt on sydän mulla,
lepoon saanko jo tulla.
– Katso, hänelle portti hiljaa aukeaa.
Luonto on antanut
meille lyhyen elämän.
Mutta hyvin käytetyn elämän
muisto on ikuinen.
|
Minnesverser |
|
Jo lähestyy ilta
varjoin pidentyvin.
Jää päivän kiireet,
kaikki on hyvin.
Saa yö ja lepo ja
rauha syvin.
Vaikka erkanee tiet
päällä maan
jää jäljelle muistojen silta.
Sinut muistojen sillalla
kohdata saan,
joka ikinen päivä ja ilta.
Omakohtainen suru ei ole raskainta – raskainta on nähdä rakastamansa ihmisen
kärsivän, pystymättä häntä auttamaan.
Ei kipua, ei vaivaa enää,
olet saapunut rannalle
Rauhan maan.
Muistoissa – vaikka nyt poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.
Muistosi on kylvetty
sydämiimme
ja siellä se on alati
läsnä
kunnioitettuna,
hellittynä.
Eikä sinulta mikään
ota enää mitään pois.
Eeva Kilpi
On aika hiljaa kiittää
ja kättä puristaa,
pian meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme,
jälki unelmiin.
Sulle lausumme nyt
näkemiin.
Et palannut niin kuin
toivomme oli,
et tullut luoksemme enää.
Vaikka aika suruumme
lohtua tois,
ei tyhjyyttä koskaan
se poistaa vois.
Surun kyyneleet, lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. Lohduttaen meitä murheemme hetkellä.
Oli iloa täynnä ne päivät,
jotka luonamme viivyit.
Sun leikkisi kesken jäivät,
pois taivaan pihoille siirryit.
Kun noutaja niittää kypsää viljaa
ja korjaa matkaajan uupuneen,
kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa,
onko aihetta muuhun kuin kiitokseen?
Siksi kiitos ja siunaus matkalla
myötä sinne, missä ei tuskaa, ei yötä.
Kaikki alkaa pienestä,
kasvaa ja tulee
suureksi,
vain murhe, joka syntyy
suurena,
pienenee ja hiljenee
ajan myötä.
Me kuljimme yhteistä taivalta,
pienen kappaleen maista matkaa.
Sinä saavutit sataman rauhaisan,
minä yksin saan tietäni jatkaa.
Unen purppurasiltaa pitkin tule,
kun kaipuu on lohduton.
Pidä kädestä kiinni silloin,
kun minun vaikeinta on.
Ja luokses kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.
Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist´ ei yhdenkään kadota sallis.
Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä
me kadotamme osan itsestämme,
usein juuri parhaan osan.
Niin hiljaista on muistojen porraspuulla,
niin hiljaista nurkissa lapsuuden,
niin hiljaista tuvassa menneitten.
Silmät alasluotuina, ripsillä kyyneleet
– suru ikimuistoinen etten mistään löydä
lohdutuksen sanaa.
Lassi Nummi
Emme sure sitä, että olemme menettäneet sinut, vaan olemme kiitollisia
siitä, että meillä oli sinut, ja on vieläkin. Sillä se, joka on mennyt
kotiin Jumalan luo, on vain ehtinyt perille ennen meitä.
Kuulen kirkonkellojen lyövän,
niiden kaiku on koruton.
Sielu ilman toista
täällä yksin on onneton.
Kerran vielä kaikuu ääni kellojen.
Sitten jäljellä hiljaisuus,
matka rakkaan viimeinen.
Kun nukkumaan käyn illalla
ja suljen silmäni,
sydämein täytät rauhalla,
lähetä enkeli.
On elo kuin ulappa suuri,
ja muistot on saaria sen,
niin hiljaa mä sulle kuiskaan:
Sua unhoita koskaan en!
Jonain päivänä tuuli vie pilvet,
aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä surumme on
kevyempi kantaa.
Kun tie on vaivalloinen
ja askel väsynyt
ei silloin vastaan sano
ei matkaa jatkaa ano,
kun kuuluu: Laske sauvas
ja lepää nyt.
|
| |
|
|
|
|
|
|
  |
|
|
|
|
|
|
