Ei ollut lapsemme tänne luotu
maailman virtojen vietäviin,
vain taivaan lainaksi meille suotu
ja siksi muuttikin taivaisiin.

Et ole unessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellossa,
olet henkäys rakkaasi poskella.

Hentoinen oli elämän lanka,
taivaan tuulet siihen tarttui.
Sinut kuljetti kotiin taivaiseen,
luokse pienten enkelten.

Siellä kulkusi jatkuu vaan,
täällä me sinua kaivataan.
Tuulessa kuulemme äänesi,
taivaalla näemme tähtesi.
Kuivaamme kyyneleet,
kohta nähdään lapseni,
enkeli kultainen.

Hiljaisuuden äärelle
sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydämissäin sinusta
säilyy muisto parhain.
Hyvä Paimen rakastaa
pientä, pientä karitsaa.
Kantaa kunnes laskee sen,
helmaan Isän taivaisen.

Hyvä Paimen rakastaa pientä,

pientä karitsaa,

kantaa kunnes laskee sen

helmaan Isän taivaisen.

Jossain kaukana soi laulu
hiljainen, sanaton.
Vain sydän sen kuulla voi
- niin lähellä enkelit on.

Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.

Käyt enkeli vierelläs taivaanrantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaantiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.

Lapsen, jonka Herra antoi,
Herra otti luoksensa.
Herralla on kädessänsä 
syntymä ja kuolema.
Jeesus, seiso vierellämme
kun niin vähän ymmärrämme
teitä pyhän Jumalan
alla murheen vaikean.

Lapsonen pieni, kuin tuomenkukka
sulki jo silmänsä, kultatukka.
Ei ole montaa niin onnekasta,
saada hetkisen rakastaa enkelilasta.

Niin lähdit enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.
Ota syliisi, Isä taivainen,
nyt lapsemme pienoinen.