|
|
Naisen ikä runo
Naisen iän arvoituksen
eessä vaikenee.
Hän on aina nuori
niin kuin kukka, pääskynen.
Elämänsä iloa on kautta vuosien,
eikä hänen vartensa oo orja kuosien.
Vaikka kulta kutriensa vaihtuis hopeaan,
nuoreks häntä sanoa saa silti ainiaan.
Sydän nuorena kun vainen päilyvi,
kevätpäivä katseessaan aina säilyvi.
Nainen - olet niin ihana
olet mulle ihan parasta!
Olet ainutkertainen
mulle niin tärkeä ihminen
Birgit Ahokas
Arvioi puutarhasi kukkien mukaan,
putoavia lehtiä älköön kirjatko kukaan.
Mittaa päiväsi kultaiset hetket
unohda kokonaan pilviset retket.
Laske yösi tähtitaivaat
turhaan uniasi varjoilla vaivaat.
Iloitse jokaisesta päiväsi hetkestä
älä vuosia sure, nauti elosi retkestä.

Katso kortti
Herra, sinä tiedät, että vanhenen
ja pian olen vanha.
Sielustani minä sen huomaan,
ruumiistani myös.
Yhä useammin huomaan miettiväni,
miksi annoit meille tämän
naamiaispuvun, kuin
pilailuvälinekaupasta ostetun,
koko ajan muuttuvan – eikä
suinkaan parempaan suuntaan.
Miksi sinä annoit meille tämän
ristiriidan, että kun sisältä
tunnen muuttuvani valmiimmaksi
ja oikeammaksi, ulkoinen olemukseni..
on joku aivan muu kuin minä.
Enhän minä oikeasti riipu
ja roiku, ole väritön ja outo
kuin marraskuinen maa.
Vanhoille naisille pitäisi
kyllä olla omat peilinsä,
jos minulta kysytään.
Herrani, anna minun pitää
edes jotain.
Ellei se ole mahdollista,
vahvista mieltäni kestämään
vääjäämätön
Regina Rask
HETKIEN HELMINAUHA
Pujotan helmiä hetkien lankaan,
lahjaksi mulle ne soi Ikuisuus.
Enemmän sain kuin nyt tajuankaan
- jokaisen päiväni armo on uus. –
Toisissa helmissä väri on musta,
toisissa kirkkaus kimmeltävin,
joissakin purppuran punerrusta,
kaikissa loiste on ihmeellisin.
Aina en ymmärrä nauhaani lainkaan.
Kysyvin katsein kummastelen.
Tuonkin mä tuohon, miksi sen sainkaan?
Itse en kaikkia toivonut, en.
Kuitenkin näin on mun nauhani parhain,
Viisaus Suuri kun järjesti sen.
Hetkeni herkät myöhään ja varhain
kantavat helmiä ikuisuuden.
Irja Virtanen
Piirrän pahviin sydämen,
kauniin, herkän, punaisen.
Sulle ystäväni annan sen
kera halauksen lämpöisen.
Hyvää syntymäpäivää!

KORTTI
Onnea on, kun vuosia täyttää.
Ilo suuri rinnassa läikehtii,
kasvotkin niin kauniilta näyttää.
Mikä ikäni onkaan, sitä sure en,
en murhetta kanna, iloisna laulelen.
Birgit Ahokas
Vaikka elämä harmaannuttaakin pään,
tosi nainen ei vanhene ikänään!
Kerro kerro kuvastin,
ken on nainen kaunehin!
Viinin lailla mehukas,
täyteläinen luonteikas.
Seikan tuon jo arvaatkin,
sehän olet sinä tietenkin!
Birgit Ahokas
Lopeta välillä uurastus ja työ.
Lauteilla loju ja vettä kiukaalle lyö.
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla.
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
onnelliseen oloon rauhassa taivu.
Anna ajatusten rauhassa mennä
ja tulla,
oikeus iteäsi hoitaa on sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
joka hetkestä nauti ja itseäs helli.
Kuulehan rakas ystävä,
kun mulla on nyt vähän kiireitä.
Tänään kaffeelle ehdi en,
mut kuitenkin sua aattelen.
Hörpätään kuohuvat myöhemmin,
ehtiihän sen tehdä sittemmin.
Tässä voin kukkaset ojentaa
ja syntymäpäivää toivottaa!
Birgit Ahokas
Kasva kuin kukka suojassa tammen
taikka kuin kukka pinnalla lammen.
Luoja sun toimesi siunatkoon,
onnetar tiellesi tulkohon.
|
| |
Ihanat synttärionnittelut
Jos voisin antaa sinulle yhden
ominaisuuden, antaisin sinulle
kyvyn nähdä itsesi kuten minä
sinut näen. Silloin voisit huomata,
miten verraton oletkaan.
Ihanaa syntymäpäivää!
Kuuntelen laulua elämän
päivästä päivään kestävän.
Se rikas on, hieno, hiljainen,
kiehtova ja rauhallinen.
Ihanaa syntymäpäivää sinulle
|
| |
| |
|
|
| |
| |
|
Koskettavat syntymäpäivärunot |
|
| |
| |
Mitä hellää hyvää sanoisin,
jolla onnea syntymäpäivänä toivottaisin.
Jotain arjen kiireeseen rauhoittavaa,
jotain tulevan elämän helpottajaa.
Jospa kuormasta voisikin heittää pois,
sen millä ei mitään merkitystä ois
ja pitää matkassa vain sellaisen,
joka tuo sen suurimman merkityksen.
Birgit Ahokas
Anna menneelle vuodelle rauha,
laske harteiltasi unohduksen taakat,
joita olet mukanasi raahannut.
Ota tulevaan vuoteesi mukaasi vain sanat,
jotka olet sydämeesi kätkenyt ja teot,
jotka saivat hymyn kasvoillesi.
Tänään syntymäpäivänäni
elon kirjaan avaan sivun uuden
täysin puhtaan ja lumivalkoisen.
Vielä kirjoittamattoman tulevaisuuden
näen jo hahmona piirtyvän riveiksi sen.
Birgit Ahokas
Tänään syntymäpäivänäsi,
tulevan vuoden kynnyksellä,
kuiskasin pienen toiveen:
Anna ystävälleni kaikkea hyvää
tulevaan vuoteen!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin
johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja
aurinko lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin,
anna uskoa ihmeisiin,
anna enkeleitä rinnalle
kulkemaan.
Elämässä vähän on pysyvää,
joka sydämeen vuodesta vuoteen jää.
Vaikka nähdä, kuulla ääntäs en voi
päivä muistot kauniit mieleeni toi.
Syntymäpäivätoivotuksen lämpimän
rakas ystävä sulle nyt lähetän.
Birgit Ahokas
Alkanut vuotesi mukanaan
johtaa tuntemattomaan.
Viel´ on kaikki ihan uutta,
monta, monta salaisuutta
tuonee vuosi tullessaan.
Tiedä ei viel' juonta sen
vain uteliaana eläen,
eläen päivän kerrallaan
vie tarina ihmistä mukanaan.
Birgit Ahokas
Elämä on lyhyt,
on vielä monta asiaa
miettimättä,
kirjaa lukematta,
sävellystä kuulematta.
Monta maata käymättä,
kieltä oppimatta,
rataosuutta ajamatta,
ihmisiä tutustumatta,
tapaa omaksumatta,
virhettä tekemättä.
Yritän niin paljon kuin ehdin,
ne jotka tulevat jälkeeni
jatkavat tästä.

Paljon haaveita kuuluu tulevaan,
mitkä niistä tulee toteutumaan?
Niiden järjestys pian selviää,
kun saa elää huomista elämää.
Birgit Ahokas
Säilyttäköön juuri alkanut
elämänvuostesi sen,
mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan sen
mitä kaipaat
ja vieköön mennessään sen
mitä taakkana kannat.
Toivon tulevaisuudellesi tasaisia polkuja,
hauraita pumpulipilviä, leutoja tuulia,
kirkasta aurinkoa, kuun kumotusta
ja kirkkaimpien tähtien loistetta!
Kirjaasi saat nyt sivun uuden,
ikääsi karttuessa taas yhden vuoden.
Tuntemattoman tulevaisuuden,
arvaamattoman salaisuuden
löydät puhtailta
lehdiltä sen.
Birgit Ahokas
Eletyn elämän aika kultaa,
kaikki nuo nuoruuden muistot.
Mielessä säilyy rakkaimmat
ja yhteisten retkien puistot.
Tämän päivän uudelleen elää saa,
kun muistoihinsa taas vaeltaa.
Birgit Ahokas
Tänä syntymäpäivänäsi,
kuiskasin pienen toiveen:
Anna ystävälleni kaikkea hyvää
tulevaan elämään!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin
johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja
aurinko lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin,
anna uskoa ihmeisiin,
anna enkeleitä rinnalle
kulkemaan.
Ei tarvita suuria sanoja
kuvaamaan tuttua tunnetta.
Kumpikin meistä kokee sen
lämpimän olon ja yhteyden.
Vaikka välimatka pitkä ois,
ei tunnetta mikään haalistaa vois.
Syntymäpäiväonnittelut!
Birgit Ahokas
Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden,
se, joka on tavoittanut tiedon;
sillä parempi on viisaus kuin hopea,
tuottoisampi on tieto kuin kulta.
Se voittaa korallit kalleudessa,
mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa.
Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä,
vasemmassa rikkaus ja kunnia.
Sen tiet ovat suloisia teitä,
sen polut onnen polkuja.
Se on elämän puu niille,
jotka siihen tarttuvat
-onnellinen ken pitää siitä kiinni!
Sytntymäpäiväonnittelut!
sananlaskujen kirja 3:13-18
Mitä sinulle toivon?
En sitä, että olisit kaunein
puu tämän maan päällä.
En sitä että aina, vuodesta
vuoteen kaikilla oksillasi
loistaisi kukkia.
Vaan että joskus johonkin
oksaan puhkeaisi kukka,
että joskus syntyisi jotakin
kaunista, että rakkauden sana
joskus tavoittaisi jonkun sydämen,
sitä sinulle toivon.
Nauti jokaisesta päivästä, hetkestä,
iloista elämäsi retkessä.
Tuot elämän lämpöä maailmaan,
sitä kaikkea paljon tarvitaan.
Laitan kauniin kukkakimpun
ystävälleni iloksi.
Siihen kimppuun sisään solmin
rakkaat muistot mausteeksi.
Mukana on pienet hetket,
monet, monet hauskat retket,
menneet päivät lapsuuden,
hauskat ajat nuoruuden.
Tämän tervehdyksen lämpimän
rakas ystävä Sulle lähetän.
Birgit Ahokas
Tänä ilon ja riemun päivänä
anna poskien helottaa
ja kyynelten kostuttaa pitsit.
|
|
KORTTI |
Katso tätä päivää, sillä se on elämä.
Sen lyhyessä hetkessä on koko totuus.
Siinä on koko olemassaolosi todellisuus,
kasvun riemu, toiminnan loisto,
kauneuden kirkkaus.
Eilinen on vain unta,
huominen on vain näky.
Katso siis tarkkaan tätä päivää,
aloita jokainen aamu uusi elämä.
Goethe
Koe seikkailut,
matkoja taita.
Näe vehreitä marjamaita.
Maut maista ja ääniä kuule.
Ota selvää,
älä vain luule.
Koe villisti elämän retki,
elä jokainen, jokainen hetki.
Mitä sinulle sanoa tahtoisin
Kauniita sanoja viisi
- Yksi on aurinko keltainen,
se tuo iloa askeliisi.
- Toinen on kevään kukkanen,
joka kurottaa taivasta kohti.
- Kolmas on ystävä läheinen,
jonka askeleet vierelles johti.
- Neljäs olet sinä itse tietenkin,
jolla aihetta tänään on juhlaan.
Kevään iloisen juhlan sankari,
- siinä sana viides jo käytetty.
Sanon sittenkin vielä kuudennen,
ei riittäneetkään nuo viisi.
Mitä vuodet tuokaan tullessaan,
muista uskoa haaveisiisi.
|
|
Kauniita runoja syntymäpäivänä
|
|
|
|
|
|
Kun syksyn värit kirkkaimmat
metsän puita komistaa,
tahdon sinulle rakas ystävä
tämän synttärirunon omistaa:
Huolta vailla polkusi kulje,
kaikilta peloilta silmäsi sulje.
Kuljeta mukanasi unelmaa,
kaikki haaveesi silloin todeksi saa.
Birgit Ahokas
Sua varten vuoteen petasin
pilven untuva pumpulista.
Peiton kultalangasta kehräsin,
pehmopielukset kukkasista.
Juhla-aamuun kun avaat silmäsi,
on peipot siinä vierelläsi.
Ne mielen kevyeksi saa,
kun onnea sulle sirkuttaa.
Kahvit tuodaan Sulle vuoteeseen,
se vie Sinut päivään iloiseen.
Birgit Ahokas
Löysin ruusun kauneimman
väreiltänsä kirkkaimman.
Sen tahdon Sulle ojentaa
ja syntymäpäivää toivottaa.
Nyt toivon, että tuoksu sen
tois Sulle päivän iloisen
ja kastehelmet terälehdillään
tois kauneutta sun elämään.
Birgit Ahokas
Syntymäpäivänä jos lasket vuosia kuin ruusun terälehtiä talleta ne helminauhaan mansikasta mustikkaan. Siinä muistot tuoksuvat ja elämältä maistuvat.

Elämässä tässä
on se parasta,
ettei koskaan tiedä
mitä hyvää suo
päivä tuleva.
Elämässä tässä
on se kauneinta,
ettei koskaan arvaa
mistä löytää
ystävyyttä kalleinta.
Birgit Ahokas
En koskaan
aarteita maailman
voi lahjaksi sulle kantaa,
vaan sydänlämpöisen halauksen
nyt tahdon sulle antaa.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan kokemusta.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan viisautta.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan lempeyttä.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan pitkämielisyyttä.
Miksi siis surra taakse jääneitä vuosia?
Nehän ovat parasta tässä elämässä!
Birgit Ahokas

Yritin tässä uuraasti taiteilla
jotain runon pätkää mukavaa,
aivolohkosta kiivaasti kaivella
jotain kaunista herkkää sanottavaa.
Tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa
kelpo uroon niin hempeitä lurittaa.
Niin luulen, sanoittakin tiedät sen,
ett´ olet minulle tärkeä ihminen.
Kiitos, että olet olemassa!
Hyvää syntymäpäivää!
Birgit Ahokas
Sanaseppä pajassaan, matalassa majassaan sanahelmet kadottaa, mietteisiinsä vajoaa.
Löytää helmet sanaseppä, löytää ilon jälleen. Solmii niistä pienen runon lapsuusystävälleen.
Sanaherkin sormin helmet nauhaan pujottaa sanahelminauhan ystävälleen ojentaa.
Onnea tänään, onnea vuosille tuleville, onnea päivään jokaiseen, sykettä sydämen seutuville, iloa menoon arkiseen!
|
 |
|
Katso kortti |
Onnenhippuja hiljalleen on tippunut elämän lippaaseen Niitä helli ja hyvin säästä älä koskaan luotasi päästä. Vuodet vierii ja vuosia karttuu kaikki muistot mukaan tarttuu. Ne tallessa pysyy elämän ajan kunnes ylitämme sen viimeisen rajan. Merkkipäivänäs juhli, naura ja nauti niin pysyy poissa se vanhuuden tauti.
Bertta Bergroth
Jos maailmasta etsit hyvää, Ja siihen ilolla ja innolla
suhtaudut, Jos rakkautesi säilytät;
Niin ei sen väliä, että aika lentää - Sinä et koskaan
tule mieleltäsi vanhaksi.
Mitä varten minulle onni annetaan, ellei käytettäväkseni?
Horatius
Ketjussa muistojen kultaisten
tämä hetki helmenä loistaa.
Ja kevään kukkaset kauneimmat
nyt juhlijan onnea toistaa.
|
 |
|
Katso kortti |
Kun hiljaisuus hiipii huoneeseen,
käteni puristan rukoukseen.
Tulit mieleeni ystävä kultainen,
oli pyyntöni kuiskaus hiljainen.
Sinä, Luoja siunaa ystävääni,
hän kaukana on viereltäni.
Hänet syliisi ota ja hiljaa tuudita,
lupaa aina häntä kaikelta suojella.
Hyvää syntymäpäivää ja
siunausta tuleville vuosille!
Tänään tahtoisin antaa sinulle pienen lahjan.
Se olisi sidottu ystävyyden kultanauhalla.
Se olisi kääritty hyvyyden voimapaperiin.
Se olisi tuoksuvia ruusuja,
jotka kiitoksen kanssa tahtoisin ojentaa,
suurena kimppuna sydämellesi.
|
|
|
Katso kortti |
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!
Katri Vala
(1901 - 1931)
En tiennyt, että seitsemänkymmentä
on näin vaikea ikä.
Tuskin voi puhua varsinaisesta
villityksestä, mutta tunteet:
aina valmiina läikkymään
ja leimahtamaan!
Niin kauan kuin ihminen on elossa
ja vapaa, hän etsii, tavalla tai
toisella, jotain mikä tuottaa
hänelle mielihyvää.
Mutta etsiminen ei välttämättä ole
löytämistä.... Onnellisuus perustuu
rikkaaseen elämään, ja rikas elämä
on ainutta oikeaa elämää....
David Starr Jordan

Kuluvat vuodet riemuja suovat,
kauniita hetkiä eteen tuovat.
Ja vain aika voi unelmat toteuttaa,
se monet haaveet todeksi saa.
Tänään on
juhlapäivä,
aika onnitella,
tuulessa
leikkivä ilonhäivä
luoksesi
toivotella.
|
|
|
Katso kortti |
Vuosikymmenet jo vierineet on,
aika tehnyt on pitkää matkaa.
Polun varrelta mieleen jotain jää,
nuo muistot sydäntä niin lämmittää.
Birgit Ahokas
Mitä pidempään elän,
sitä kauniimmaksi elämä tulee
Frank Lloyd Wright
Päivä nyt mitä tuokaan tullessaan,
juhlapäivä kun Sinulle koitti.
Arjen murheet saa jäädä unholaan,
kun juhlamieli kaiken voitti.
Merkkipäiväsi lämpimään tunnelmaan
kietoo päivä juhlijansa.
Tämä hetki jää muistoihin asumaan,
piirtyy mieliin kauneudestansa.
Sulle tahdon nyt lahjani ojentaa,
onnen ruusut Sinulle antaa.
Tämän pienen runon Sulle omistaa
ja parhainta onnea toivottaa.
Birgit Ahokas

Ystävälle runon tahdon kirjoittaa
siihen kauneimmat sanat tuoda.
Hymyn pienen lahjoittaa
ja valoisan tunnelman luoda.
Kuin menneitä vuosia ei ois ollutkaan,
lapsenmielisenä taas temmeltää saan.
Askel on kuin viisivuotiaalla,
kun pistän tanssiksi pihamaalla.
Birgit Ahokas
Elämään tarvitaan siivet ja juuret
ilot, unelmat, pienet ja suuret
Nosta malja kuohuvaa tuulta,
ota kulaus aurinkoa,
juo tähtien varjoja,
maistele kuun valkeaa viiniä.
Kohota lasisi,
se on täynnä pilvistä
pudonneita pisaroita.
Lasin pohjalla on vielä
tilkka vuoripurojen
kirkasta vettä.
Anna sen virkistää sinua!
Elon kirjaan avaan sivun uuden
täysin puhtaan ja lumivalkoisen.
Vielä kirjoittamattoman tulevaisuuden
näen jo hahmona piirtyvän riveiksi sen.
Birgit Ahokas
|
|
|
KORTTI |
Tämä päivä on
elämäsi iloisin päivä.
Eilistä et voi muuttaa ja huomisen
voit elää vasta huomenna.
Ota tämä päivä vastaan ilolla
ja tee siitä tähänastisen
elämäsi paras päivä.
Paljon toiveita
mahtuu tulevaan,
mitä niistä mulle lahjaksi annetaan?
Listan toivomusten järjestys selviää,
kun saa elää tätä arvoitusten elämää.
Birgit Ahokas
Mutta ylistetty ollos, päivä
koska elon kalleuden sain.
Soma päivä, kaunis kultapaiste,
terveiseni sulle lähetän.
Aleksis Kivi
Elämä on jumalten
juomaa.
Sen maku on kohtalon luomaa
ja kypsyys vuosien tuomaa.
Hän heräs aamusella
auringon suudelmaan,
ja kaikki kevään laulut
soi hänen rinnassaan.
Hän tuntee kukkain kielen
ja lintuin säveleet.
Oi mitä, mitä sulle
ne onkaan kertoneet
Pien' orvonkukka kuiskaa:
»Oot sisko kukkien,
keväisen taimitarhan
ihanin kukkanen.»
Sai kielo puheenvuoron,
se tuoksuin tarinoi:
»Sinulle kukkain kuoron
kauneimmat laulut soi.
Immi Hellen
Älä eilisen suruja pohdi.
Älä huokaile aurinkoa,
joka ei vielä ole noussut.
Nyt on hetki. Nyt on aika.
Elä nyt, ystäväni, elä nyt!
|
KORTTI |
En korttia kaunista piirtänyt,
en viestiä postiin pistänyt.
Vaan lämmin on ajatus tämäkin,
jonka sulle ystäväni lähetin.
Tämä päivä on elämän kevät,
se on voimaa nuoruuden.
Tänä päivänä hymyilevät
eilinen ja huominen.
Kevään suloisen eessäni
koittavan nään,
kun kevätvuokot mättäällä
nostavat pään.
Ne väreillään tahtovat
meille iloa suoda.
Niiden mukana voin
onnittelut sinulle tuoda.
Birgit Ahokas
Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille,
joka on valmis ottamaan ne vastaan.
Muumipappa
Suven suloisen aukeevan
eessäni nään,
kun kukkaset mättäällä
nostavat pään.
Ne tuoksullaan onnea
tahtovat suoda.
Niiden mukana voin
onnittelut sinulle tuoda.
Birgit Ahokas
Tänään kuiskivat tuulet sävelmää,
joka on niin täynnä elämää,
iloa ja riemua hersyvää.
Hän heräs aamusella
auringon suudelmaan,
ja kaikki kevään laulut
soi hänen rinnassaan.
Hän tuntee kukkain kielen
ja lintuin säveleet.
Oi mitä, mitä sulle
ne onkaan kertoneet
Pien' orvonkukka kuiskaa:
»Oot sisko kukkien,
keväisen taimitarhan
ihanin kukkanen.»
Sai kielo puheenvuoron,
se tuoksuin tarinoi:
»Sinulle kukkain kuoron
kauneimmat laulut soi.»
Immi Hellén
Onnittelu runo naiselle =>
|
Päivien helmet liittyvät vuosien
helminauhaan, jonka pituutta vierivä aika kasvattaa.
Harmaita, mustia, kristallin kirkkaita
Kaikki ne kuuluu elämään.
Birgit Ahokas
|
 |
|
|
 |
|
Katso kortti |
Elämää arvostaa osaisimme enemmän,
jos ensin eläisimme vanhuksen elämän.
Veisi nuoruusvuodet vaivat mennessään,
kasvot kaunistuisi, sulattaisi järjen jään.
Birgit Ahokas
Ketjussa muistojen
kultaisten
tämä hetki helmenä loistaa,
ja kaikki kukkaset kauneimmat
nyt juhlijan onnea toistaa.
On päiväsi tänään,
ystävä.
Hymyilköön kauniisti
elämä!
|
 |
|
Katso kortti |
Kun sade lyö ikkunaa vasten
ja ulkona hämärtää,
niin suojelusenkeli lasten
ei luotasi etäälle jää.
Kun ilta on pimeimmillään,
kuu pilven taa piiloutuu,
kun uni ei saapuisi millään,
hän luoksesi laskeutuu
ja hämärän hiljaisuuteen
hän rauhaansa hengittää.
Hän laskeutuu levottomuuteen,
hän vierelles valvomaan jää.
Niin lähellä taivas on maata,
niin lähellä sydän lyö.
Ei enkeli uupua saata,
niin lämmin on ilta ja yö.
Hyvää syntymäpäivää ja enkeleitä polkusi varrelle!
Vuosia täytät keskellä kevään,
heräät aamuun hymyilevään.
Tahtoisin sinulle kukkia antaa,
kauneimmat ruusut syliisi kantaa.
Kun olet kaukana, viestini tää
ehkä hetken mieltäsi lämmittää.
Kulje omia polkujasi
niin kuin ennenkin!
kulje omia teitäsi
niin kuin aiemmin!
Elo sellainen sinulle suotu,
omat tienviitat sinulle luotu.
Birgit Ahokas
|
Hetkien helmistä kirjavista
elämä punottu on.
Puhtaista, kirkkaista, valaisevista
sielusi iloitkoon.
 |
|
Katso kortti |
Jokaisessa viikossa
on kaksi päivää,
joista emme koskaan
saisi olla huolissamme.
Kaksi päivää,
joita ei saa rasittaa peloilla
eikä epäilyksillä.
Toinen päivistä on eilinen
erehdyksineen ja huolineen;
virheineen ja vikoineen;
suruineen ja tuskineen.
Eilispäivä on ikuisiksi ajoiksi
vetäytynyt pois vaikutuspiiristämme.
Kaikki maailman mammonat
ovat riittämättömiä tuomaan
takaisin eilistä.
Emme voi peruuttaa yhtään tekoa,
jonka olemme tehneet;
emme voi pyyhkiä pois
yhtään sanottua sanaa.
Eilispäivä on vain yksinkertaisesti
ollut ja mennyt.
Toinen päivistä taas on huominen.
Se on yhtä kaukana kuin eilinen
- saavuttamattomissa.
Huomisen aurinko nousee joko
loistavana tai pilvillä verhoiltuna.
Mutta se nousee!
Meillä ei ole mitään osuutta
huomispäivään ennen kuin
aurinko nousee,
sillä huomista ei vielä ole.
Näin meillä jää vain yksi päivä.
Tänään!
Elä siis ja nauti tästä hetkestä.
Nyt on tänään.
Tee sille jotain, ennen kuin siitä tulee eilinen.
|
Tänään panemme syrjään arjen,
kaiken tavanomaisen,
ikävät jokapäiväisyydet.
Tänään me juhlimme.
Tänään on ilon päivä,
kukkien ja kynttilöiden,
musiikin ja naurun päivä.

Ei juhlariemua aina riitä
ja kukista kauneinkin kuihtuu pois.
Vaan toivomasta ei meitä se estä,
että kukkia aina tielläsi ois’.
Kertyneissä ikävuosissa piilee eletyn
kokemuksen hienostunut aateluus ja sulo.
Se, joka säilyttää kykynsä nähdä kauneutta,
ei koskaan vanhene
|
|
|
KORTTI |
Unohda päivät,
jotka olet ollut yksin,
mutta älä kohtaamaasi
hymyilevää kulkijaa.
Unohda suunnitelmat,
jotka eivät toimineet,
mutta älä koskaan unohda
kantaa mielessäsi unelmaa.
On juhlapäivä
tänään sulla
ja vaikken voikaan luokses tulla
toivon, että viesti tää
matkainkin päästä lämmittää.
|
 |
|
Katso kortti |
Suokoon elämä sulle kauneintaan!
Olkoon päiväsi onnea tulvillaan!
Vuodet vierii omia polkujaan,
aika rientää omaa kulkuaan.
Ei koskaan se seisahtua voi,
se kauniita muistoja mieleen toi.
Lasten huomaan varttuneen
ja aikuisiksi kasvaneen.
On pesä tyhjä, hiljainen
"aikuiset" vain täyttää sen.
Omat vanhemmat on poistuneet
ja ikäpolvet vaihtuneet.
Tähän ketjuun sukupolvien
meidät liittää luonto ikuinen.
Birgit Ahokas
Niinpä päivät nousee, laskee,
vuosi vuoden jälessä, siirtyy pois,
siirtyvät viimein vuosikymmenetkin
Aleksis Kivi
Eilinen meni menojaan
muistojen aarteet mukanaan.
"Parasta ennen", siit´ älä huoli
vielä ei houkuta kiikkustuoli.
Juhlaan aika on kypsynyt
elämä kukkii tässä ja nyt.
En murehdi vuosia,
jotka jääneet on taa.
En mieti päivää tulevaa.
Elän nauttien
päivästä kerrallaan,
on elämä silloin hauskempaa.
Ei ole väliä montako vuotta elämässäsi on - tärkeintä on miten
paljon vuosissasi on elämää
Abraham Lincoln
Luonnossa kaikkialla
kuulen sen.
Sitä lintuin laulu soi,
kevätpurot solinoi,
metsä huminoi.
Siitä kukkien kauneus
ja tuoksu kertoo.
Uus oras toivon antaa
ja täydet tähkät
täyttymystä kantaa.
Soi laulu elämän myös
ihmiselossa
sen riemussa, tuskassa,
rakkaudessa
ja myöskin pelossa.
Vaikka joskus myrsky pauhaa
ja ukkonen jyrisee
niin hetken päästä on taas rauha
suuri yllä maan ja laulu elämän
antaa parhaintaan.
Anna-Maija Lindfors
Koska tulee ihminen aikuiseksi?
Toivottavasti ei koskaan, jos aikuisuus
merkitsee kehityksen katkeamista,
itsetyytyväistä jäykistymistä johonkin
muka valmiiseen. Toivottavasti kuitenkin
silloin, kun vaaditaan, jos aikuisuus
tietää vapautumista liiasta arkuudesta,
suostumista vastuuseen ja tarvetta
jatkuvaan kasvuun. Jokin pisara
lapsuutta ja nuoruutta saisi silti
seurata mukana elämän iltaan asti.
Tyyni Tuulio
Toivon, että elämä antaa
paljon kauniita päiviä.
Niin kallista on meille
tämä aika ja elämä.
Toivon sinulle tähän päivään
paljon onnea ja iloa.
Mitäpä siitä, että nuoruus antoi
rakkautta ja ruusuja, jättäähän
vanhuus meille sentään ystävät ja viinin.
Thomas Moore
Vanhuus
voiko se olla näin hupsu ja kevyt
juokaamme samppanjaa
Tukekaa te nuoret
kun horjumme
Vaalikaamme hyviä ajatuksia
Ja jos pahoja tulee mieleen
silloin, sanoo Dalai Lama
on syytä vaihtaa näkökulmaa.
Kyllikki Villa
Aamun aurinko nousee
horisontin takaa.
Se hentoja säteitään sulle jakaa.
Tahdon sinut onnitteluin yllättää
onhan syntymäpäiväsi kaunehin tää.
Birgit Ahokas
Minun piti lapsena olla kaikessa aina ikäistäni vanhempi. Nyt vanhempana aion elää ikuisesti lapsen lailla.
Mary Pickford
Niin on nyt elämäni päivä.
Mihin vertaan sen?
Se on juhlapäivän tyyni,
himmeä ilta kaukana,
metsäisellä hyvänhajuisella
vuorella, jossa haudan
hiljaisuus hengittää; mutta
lännen reunalla väikkyy
tulinen punerrus, ennustaen
uutta päivää, joka illaksi käy.
Aleksis Kivi
Mitä voisi lahjoittaa sille,
joka omistaa jo kissankellon,
vanamon, säteet kevätauringon,
jolla on talvi ja syys
– kävisikö ystävyys?
Mukavaa syntymäpäivää!
Ilmassa on tänään runsaasti onnenmurusia!
|
 |
|
Katso kortti |
Tänään on aika onneen herätä,
elämän rikkaus kimpuksi kerätä.
Nuo monien muistojen eiliset
ja kauan kaivatut huomiset.
Suurenmoiselta elämä näyttää,
kun tyttö pyöreitä vuosia täyttää.
Aurinko kurkistaa
metsän takaa
Tullut on aamu, onnea jakaa
Tahdon näin sinut yllättää
onhan päiväsi kaunehin tää.
Jokaisella on omat
purjeet
ja haluttu suunta,
jota päivien tuulet
ja elämän myrskyt
sekoittavat piirretyn
reitin suuntaa muutellen.
Pidä ruorista kiinni
ja anna mennä
- täysin purjein!
Elo
suokoon parhaita antejaan,
hyvää mieltä ja onnekkuutta.
Tulevaisuus tuokoon mukanaan,
ilon aihetta alati uutta.
Suloista on nuoruus,
ihanaa on voima sen.
Ruusut kukkii kilvan siellä
nuoruutesi valtatiellä.
Kun
täyttää nuoren kevään,
unelmat, ihmeet, huomiset.
Ja elämän varjoista vapaat
on päivät, vuodet kultaiset.
Kulje vuosina nuoruuden,
päivien polkua matkaten,
mielin kirkkain, tunnoin avoimin
kulje onnen ajan virtaa.
Vaik heti en pääsis tulemaan,
älä suotta ala suremaan.
Unohtanut ole en,
synttäriä oman siskosen.
Taatusti saavun hetken päästä,
siis pala nisua mulle säästä.
Ma nousin aamusella
ja metsään kiiruhdin
ja kiurun, kertun kanssa
ma kilvan laulelin.
Tääl' hongat mulle haastaa
ja männyt nyökkien,
ja vuorten kaiku vastaa,
kun laulan riemuiten.
Immi Hellén

Oi niitä aikoja, nuoruuden aikoja,
ne tahtoisin niin elää uudestaan.
Tuo aika rakkauden tuo aika nuoruuden
ne tahtoisin niin elää uudelleen.
Tuo aika nuoruuden, uusien voimien
kun tähtiin saakka saattoi kurkottaa
Kun tähdet tuikkii, nousee kuu
ja illan hämy laskeutuu,
yön lapset häärii valveillaan
käy ystäviään muistamaan.
Kun koittaa jälleen hetki tää
voi runon pienen lähettää.
Paketoida hellyyttä, ystävyyttä,
joka synnyttää läheisyyttä,
lämpöä, iloa, valoa tupaan
kauniisti muistella Sinua lupaan.
Birgit Ahokas
Elämä on rohkeaa seikkailua tai tyhjyyttä.
Murtumaton hän, joka kohtaa muutokset
kasvoista kasvoihin ja säilyttää henkensä
vapauden kohtalon käsissä.
Helen Keller
Kun kuljet tässä kesässä
tässä maisemassa,
vielä tässä maisemassa,
pane muistoon apilaniityt
ja lammet lumpeineen
ja sydämeen laulut
ja usko huomiseen.
Maaria Leinonen
|
Muistathan
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Runo nuorelle - hauskoja runoja 18 vuotiaalle
# kaunis runo nuorelle naiselle -
# elämänohje nuorelle runo -
# runo nuorelle aikuiselle -
# runo nuorelle pojalle |
|
|
|
|
|
|
|
Tänään on aika onneen herätä,
elämän rikkaus kimpuksi kerätä.
Nuo monien muistojen eiliset
ja kauan kaivatut huomiset.
Suurenmoiselta elämä näyttää,
kun neito 18 täyttää.
Sit’ yhtä armasta aikaa
mä aina muistelen, kun
kahdeksantoista mä
täytin vuoteni
Aulikki Oksanen
Vanhat uskovat kaiken.
Keski-ikäiset epäilevät kaikkea.
Nuoret tietävät kaiken.
Oscar Wilde
Käy
rohkeasti kohti tulevaa,
avarin silmin katso maailmaa.
Matkalla aikuisuuteen,
on portti johonkin uuteen.
Se portti on avoin ja suuri niin,
se johtaa iloon ja ihmetyksiin.
Joskus myös suruun ja ikävään,
mutta nekin kuuluvat elämään.
Marja Elina Kukkonen
On eessäsi uusi ulappa,
jota lähdet seilaamaan.
Niin tuntemattomia vesiä
ja vaaroja tulvillaan.
Ota matkalle mukaan rohkeutta
paljon luottamusta tulevaan.
Ruorista kiinni lujasti pitäen
seilaa merta villisti kiitäen.
Birgit Ahokas

KORTTI
Kevättä kestää vain neljännesvuotta,
riennä siis joukkohon riemuitsevain!
Ystävä, nuori et liene sä suotta,
kätesi anna ja laulele ain!
Nuoruuden into ja riemu nyt,
ei ole vielä ohi kiitänyt.
Kun leikit lapsuuden katoaa
Sinut nuoruuden aika saavuttaa.
Anna askeleitas ohjata totuuden
läpi elämän kaikkien vaiheiden.
Kätke sydämeesi aika nuoruuden
viisaat ohjeet rakkaiden vanhempien,
niin on polkusi helpompaa kulkea
ja lapsuuden portit sulkea.
Birgit Ahokas
Käy
rohkeasti kohti tulevaa,
avarin silmin katso maailmaa.
Matkalla aikuisuuteen,
on portti johonkin uuteen.
Se portti on avoin ja suuri niin,
se johtaa iloon ja ihmetyksiin.
Joskus myös suruun ja ikävään,
mutta nekin kuuluvat elämään.
Maailma on täynnä suuria ihmeitä
sille, joka on valmis ottamaan
ne vastaan.
Muumipappa
Näin ne vilahti lapsuuspäivät
leikit, sadut taakse jäivät.
Meidän elämän parhaat vuodet,
niin rakkaat on ne ilot ja huolet.
Tukena ja turvana olemme vielä,
se sydämessäs tunne ja aina tiedä.
Ei sellaista murhetta elämä tuo,
ettetkö tulla voisi meidän luo.
Katselen sinua hiljaa,
katselen ihaillen.
Kohta jo kauaksi lähdet
polkusi raivaten.
Kutsuvat meren aavat,
avarat ulapat.
Haasteille kaukaisille
kätesi ojennat.
Iloitse matkasta tästä,
kaikista tuulista sen.
Jokainen päiväsi olkoon
kirkas ja onnellinen.
Anna-Mari Kaskinen
Parempi on pilata nuoruutensa
kuin jättää se käyttämättä.
Courteline
Tästä se alkaa; vapaus ja vastuu,
eikä se haittaa jos matkalla kastuu.
Elämänpolku eteenpäin vie;
sieltä se löytyy se oma tie.
Elon tyynestä lahdesta purjehtimaan
sinä lähdet, tyttö niin hento.
Et tunne murheita maailman,
kun olet vieras ja vento.
Mutt' toivon, ett' purttasi ohjaamaan
sinä löytäisit ystävän armaan,
joka vie sinut untesi valkamaan
ja ohjaa purtesi varmaan.
Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta kylliksi
yhdelle elämälle!
Tommy Tabermann
|
Kun täyttää nuoren kevään,
unelmat, ihmeet, huomiset.
Ja elämän varjoista vapaat
on päivät, vuodet kultaiset.
Kulje vuosina nuoruuden,
päivien polkua matkaten,
mielin kirkkain,
tunnoin avoimin
kulje onnen ajan virtaa.
Tämä päivä on elämän kevät,
se on voimaa nuoruuden.
Tänä päivänä hymyilevät
eilinen ja huominen.
On syntymästäsi vain pieni hetki,
vaan näin pian jo alkaa aikuisuuden retki.
Niitä polkuja ajele varoen,
kaasutellen, herkästi jarrutellen,
uteliaana tutkien ja harkiten.
Ennen kaikkea elonlaatua tavoitellen.
Ihminen ei ole koskaan liian
vanha kaivatakseen, rakastaakseen,
pysyäkseen uskollisena ihanteilleen.
Maria Jotuni
Nuoruus ei ole ikäkausi
vaan mielenlaatu.
Kun nuoruuden aika on ruusuinen
Ja riemuinen on joka puoli,
Ota tiestäsi vaari ja suunnasta sen,
Älä kaikista ruusuista huoli!
Minä
kuulen kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot ja muut.
Eino Leino
Ei ikä ole tärkeä, vaan se,
että on nuori.
Pauhaavat urut niin mahtavat
- aikaa ajatella,
heräävät nuoret unelmat.
Soittavat lämpöistä tunnelmaa
- aikaa ajatella,
nuoruus sielun tuntoja koskettaa,
täyttäen mielen valolla,
rakkauden sädehtivällä valolla.
Kaikki portit auki on,
jokainen polku arvaamaton.
Elämä sinulle tutkimaton,
alkava tänä päivänä on.
Kaikella on taikansa,
mittaamaton aikansa.
Syntymäpäiväonnittelut!
Kuin kaunein kukka kevään
tää juhlapäivä olkoon.
Ja samanlaisia päiviä
myös paljon tiellesi tulkoon.
Lapsukainen vielä eilen,
tänäänkö jo aikuinen?
Ei, vaan nuoruus tulee ennen sitä,
aika onnen etsimistä.
Käy siihen mielin avoimin,
saat kauniit kuvat muistoihin.
Aikuisuuden alkaessa
toivotamme terveyttä ja
mielenvirkeyttä.
Olkoon onni mukanasi
elämäsi polulla,
pito parhaimmillaan
vastamäessä ja luisto
liukkaimmillaan myötämäen
sattuessa.
Voi miten paljon maailmaan
iloa ja riemua mahtuukaan.
Katso sitä silmin avoimin
sydämin, mielin luottavaisin.
Nyt lähde elämän polulle
edessäsi uutena aukeavalle.
Merkkipäivän kunniaksi
kuohumaljat kohotetaan,
kaikki arjen askareet, murheet
tänä päivänä unohdetaan.
On aika juhlan!
Birgit Ahokas
Huominen on kuin
tyhjä kirjan sivu,
joka tänään odottaa
menestyksekästä novelliaan.
Nyt juhlapäivänäsi,
aikuisuuden kynnyksellä,
kuiskasin pienen toiveen:
Anna ystävälleni kaikkea hyvää
tulevaan elämään!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin
johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja
aurinko lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin,
anna uskoa ihmeisiin,
anna enkeleitä rinnalle
kulkemaan.
Nuoret ovat jatkuvasti juopumusta
muistuttavassa tilassa, sillä nuoruus
on makea ja he kasvavat.
Aristoteles
Kulje elämänpolkuas hymyillen
sillä nyt oletkin jo aikuinen.
Anna hymylläs kaikkien ymmärtää
miten kiehtovaa on nuoruuden aika tää.
"Huomenna seikkailu jatkuu!"
- hän huusi.
"Seikkailu" - toisti Muumipeikko
ja hänen silmänsä alkoivat loistaa.
Se oli kuin uusi portti,
joka johti uskomattomaan,
mahdolliseen, uuteen päivään,
jolloin voi tapahtua mitä tahansa.
Älä eilisen suruja pohdi.
Älä huokaile aurinkoa,
joka ei vielä ole noussut.
Nyt on hetki. Nyt on aika.
Elä nyt, ystäväni, elä nyt!
Elämä kuluu opetellessa
elämisen vaikeaa taitoa.
Viljo Kajava
|
Naapurin tytöltäkö mallin kysyt,
naapurin tytöllä on oma tausta ja olot.
Sait toiset perintötekijät,
suunnista niiden mukaan,
oma lukunsa on jokainen,
oma biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa
kolmiyhteisyys itsekukin
Tutkimusta voi tehdä ryhmätyönä,
Ihmiskuvausta ei,
ja näytelmässä johon jouduit
saat ihmiskuvasi tehdä yksin,
hyvin, hirveän yksin.
Älä yritä miellyttää muita,
hukut muiden virtaan,
joskus ajastaan jäljessä oleva
voi olla edellä aikaansa.
Pahinta, mitä ihminen itselleen teki
on että hän väärensi itsensä.
Aina on oltava niitä joiden päälle saa sylkeä:
punikit, juutalaiset, romanit,
nyt tuli individualistin vuoro.
Ei yksi voi olla niinkuin kaikki,
eivät useimmat kaikistakaan ole
vaikka luulevat olevansa
tullakseen hyväksytyiksi.
Älä mene sukupuolten välisiin sotiin,
ole ihmisen puolella,
rakkauteen kuuluu ystävyys,
ystävyyteen rakkaus,
eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan,
ei lapsi, ei mies, ei nainen.
Meille annettiin tunto mielen sormenpäihin,
se on annettava eteenpäin:
ainoa silta toiseen ihmiseen
on virittyminen toisen mukaan.
Kun lapsen saat, katso malli sieltä
missä vaisto vielä on tallella,
katso lintua, kissaa, oravaa.
Ihminen, luonnosta vieraantunut,
puhuu toisin kuin tietää,
hänen on paha olla.
Mutta ihmisen poikasella on ohut iho,
ei höyheniä, ei karvaa,
se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.
Ei elämäntaitoa voi opettaa,
se on opeteltava itse
hitaina hitaina vuosina,
ja kun jotain luulet oppineesi,
vuodet käyvät lentämään.
Kai se on niin tarkoitettu:
juuri kun vieras alkaa viihtyä,
tulee hyvästelyn aika.
Elämä toteutuu meissä,
nainen työssä ja lapsissa,
ei kenenkään tarvitse lähteä
itseään toteuttamaan.
paljon et tarvitse:
hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,
järjestys on tämä
jotta luopuminen helpottuisi.
Kysy hiljaa itseäsi,
kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,
se vastaa kyllä kun maltat odottaa,
joskus vuosien,
joskus vuosikymmenien perästä.
Helena Anhava
Kuin kevään kaunis hetki
on päivä nuoruuden
Nyt alkaa elon retki
on aika toiveiden.

Animaatiokorttina
Kuvakorttina
Ah, myös se päättyy: satu satujen
ihana, armas aika nuoruuden -
ja elämämme kuulas toukokuu.
Nuoren miehen elämä
on häilyväänen täällä
se on kuin vesipisara
sen haavan lehren päällä.
Elämän mutkainen polku
odottaa kulkijaa.
Kauneuden salaisuus kerran
sinulle aukeaa.
Päiväin ja vuosien kierron
kanssamme nyt jaat.
Sylissä hellyyden,
piirissä rakkauden,
aikuiseksi varttua saat.
Nuoruutesi alkaessa
polut uudet eessäs on.
Kulkemaan kun niitä lähdet
huomen on viel' huoleton.
Eespäin matkaa jatkaessas
moneen mutkaan törmäät siellä,
maailmaa avaraa katsellessas
ilot, surut kohtaat tiellä.
Kun joskus suru nousee pintaan,
silmätkään ei totu pimeään.
Paistaessa päivän riemu hiipii rintaan,
niin - kaikki se kuuluu elämään.
Birgit Ahokas
Tänä päivänä eteesi aukeaa
koko rikkaus nuoruuden.
Se olkoon luojan siunaama,
ilon täyttämä onnellinen.
Suloista on nuoruus,
ihanaa on voima sen.
Ruusut kukkii kilvan siellä
nuoruutesi valtatiellä.
Elämä, nuoren miehen elämä
on juuri niin kuin kaikuva,
kohiseva nummi.
Aleksis Kivi
Paljon haaveita kuuluu tulevaan,
mitkä niistä tulee toteutumaan?
Niiden järjestys pian selviää,
kun saa elää huomista elämää.
Birgit Ahokas
Lisää onnittelurunoja nuorille =>
|
|
|