Sosialistissa
maissa naistenpäivä on ollut suuri juhlapäivä, jota on
vietetty kansallisena vapaapäivänä. Työpaikoilla miehet ovat
tuoneet naisille ruusuja ja järjestäneet jotain ohjelmaa.
Meillä päivää on juhlittu arkisemmin ja pahaa pelkään, että
se tulee entisestään kaupallistumaan ystävänpäivän vieton
tapaan.
Venäjällä on sanontana, että 364 päivää vuodessa nainen on
hellan ja nyrkin välissä ja yhtenä päivänä vuodesta tilanne
on erilainen. Ehkä Suomessa tänä päivänä kuitenkin asiat
ovat paremmin verrattuna tuohon tilanteeseen - ja voihan
tilanne perheessä olla päinvastainenkin! Meillä
Pohjoismaissa eniten eripuraa aiheuttanee epätasa-arvoinen
palkkausjärjestelmä ja naisten "lasikatto" uralla
etenemisessä.
Naistenpäivä on suuri asia, jos sen ottaa naisten oikeuksien
päivänä. Tasa-arvoisessa maailmassa olisi pystyttävä
puuttumaan naista sortaviin epäkohtiin: naisten huonoon
asemaan kehitysmaissa, naisten ympärileikkaukseen, burhkan
käyttöön Pakistanissa ja Afganistanissa jne... Luultavasti
näiden asioiden korjaaminen vie monen sukupolven ajan, eikä
tule olemaan helppoa.
Venäjällä ja Ukrainassa miehilläkin on naistenpäivää
vastaava juhlapäivänsä; Miestenpäivänä pidetään 23.2.
juhlittavaa "Isänmaan puolustajien päivää".
Vain todellinen sukupuolten välinen tasa-arvo voi parantaa
yhteiskunnallisia oloja ja luoda henkistä hyvinvointia.
Naisten ja miesten tasa-arvo koskee meitä kaikkia.
Vanhat naiset
Näin
naistenpäivän aattona pohdiskelin omaa tuntemustani
naisena olemisesta. Eihän sitä ihmeemmin arjen
keskellä tule pohtineeksi, varsinkaan kun omassa
parisuhteessaan tuntee tasa-arvon toteutuneen.
Sopuisasti omassa elossa sujuu kotitöiden jakaminen
ja kumpikin tekee sitä, missä on parempi toista,
esimerkiksi miehen hommia ovat lumityöt, kun hän
vahvempana ei niistä pahemmin rasitu. Itse olen
vastannut koko liiton ajan kodin rahataloudesta,
koska sen paremmin taidan jo entisen ammattinikin
puolesta.
Tällä hetkellä mailmassa on yksi asia, missä
tasa-arvoisuuden saavuttaminen on vaikeaa.
Tilastollisesti naiset elävät
miehiä paljon pidempään. Kun katselee dokumentteja
Venäjän Karjalasta, on suoranaisen silmiinpistävää
se, että kurjistuvia kyliä kansoittavat vanhat
babushkat, jotka sinnittelevät hengissä viljelemällä
pieniä tonttejaan ja siten pitävät koko laajaa
valtakuntaa pystyssä. On siellä joukossa jokunen
ukkokin, joka on onnistunut pysymään hengissä viinan
kiroista huolimatta.
Afrikassa nämä arjensankari-mummot pitävät
yhteiskuntaa pystyssä hoitamalla omia lastenlapsiaan
ja muita kylän orpolapsia, kun heidän vanhempansa on
aids tappanut.
Länsimaissa vanhempien naisten asema on valtavasti
muuttunut viime vuosikymmeninä. Kun oma isoäiti
aikoinaan jämähti kiikkustuoliin eläkepäiviä
viettämään, viheltää nykymummo tukka hulmuten pitkin
maailman turuja. Totta on sekin, että yli
keski-ikäiset naiset ovat suurin
kulttuuripalveluiden kuluttajaryhmä. Enää ei
talouselämän, eikä mediankaan kannattaisi ylenkatsoa
näitä mummoja, joilla on aikaa ja varaa kuluttaa
kulttuuri- ja muita palveluja ja olla siten hyödyksi
yhteiskunnalle.