|
|
Jos mä
onnen kiinni
saisin,
sinulle sen
lahjoittaisin.
Pistäisin
sen
pakettiin,
kiinnitäisin
rakettiin
ja sen
tietokoneeseen
ohjelmoisin
osoitteen:
xxxkatu
15.
Onko
ennen nähty
moista -
paketin kun
aukaiset,
tarvitse et
lahjaa
toista -
onnen pommin
laukaiset?
Sinkoo
sirpaleita
ilon
yhden viiva
viidenkilon.
Riemu koko
kodin
täyttää.
Lahjaa
moista
kelpaa
näyttää.
Kavereillekin
voi jakaa
siitä oikein
olan takaa
ilon pikku
pipanoita.
Ne ei ketään
vahingoita.
Uppo-Nalle kömpi puuhun,
siellä suunsa aukaisi,
onnenrunon laukaisi:
Ole aina iloinen
niin kuin pieni peipponen!
Olkoon onni osanasi
elämäsi retkellä.
Pieni nalle vierelläsi
rutistuksen hetkellä.
Niin kuin poimit mansikoita,
poimi onnen pipanoita!
Niitä kun nuoleksit kielellä,
pysyt onnellisella mielellä.
Elina Karjalainen
Uppo-Nallen naama oli
mietinnästä soikea:
miksi on toinen tassu vasen
ja toinen taas on oikea?
Sitten se ratkaisun keksi
ja tuli iloiseksi.
Epäilystä asiasta
eipä enää kellään:
oikealla tassulla tervehditään,
mutta vasemmalla hyvästellään.
Elina Karjalainen
Koulutietä kulkiessas,
nalle, aina muista,
ettei kadun jäätiköllä
takatassut luista,
ettei kynä putoa
ja ettei kirja puutu,
ettei kiltti opettaja
syyttä suotta suutu.
Elina Karjalainen
|
VIIKONPÄIVÄRUNO
Maanantain
lapsi on
kaunis
piltti
Tiistain
lapsi on kovin kiltti
Keskiviikon lapsi murheita saa
Torstain
lapsi pois matkustaa.
Perjantain lapsi on aulis ja hellä.
Lauantain lapsi saa työskennellä.
Ja se joka
syntyy
sunnuntaina,
on soma ja
hyvä ja iloinen aina!
OIVA
HEPPU
Mä olen oiva heppu.
On selässäni reppu
ja repun alla peppu.
Oi, oiva olen heppu
Nyt hätää ole eipä
kun repussa on leipä
ja leivän päällä muna
on oikein paistettuna.
Jo ilo nousee tukkaan:
teepullon pistin sukkaan.
Se temppu maksoi vaivan,
tee lämmintä on aivan.
Oi, oiva olen heppu,
on vierelläni reppu
ja jäätiköllä peppu,
mä olen kelpo heppu.
Nalle, pieni tassukka
eksyi emostaan.
Karhunpentu rassukka
itki huolissaan
Kyyneleiset silmät pyyhki,
pelokkaana hiljaa nyyhki:
- Löytänenkö emon luo?
Edessä on suo.
Hillamarjat keltaiset
tuoksuu, houkuttaa.
Nalle suolle astelee,
jalka uppoaa.
Emo avunhuudon kuuli,
tuli niin kuin myrskytuuli.
Marjamiehen uupuneen
nosti olalleen.
Kuopuksensa kyyneleet
emo nuolaisi,
tassullansa hellästi
lasta ohjaili.
Haihtui pörröturkin suru.
Karhuperheen kullanmuru
päätyi sulaan sovintoon
emon kainaloon.
Ester Ahokainen
|
