Lapsuuden Joulu
Kaarlo
Sarkia
Monen
puhtaan liekin vuosien tuhka
peittää. Mut jostain takaa aikojen menneitten yhä silmiini kirkkaus lapsuuden
joulujen sädekimpun lämpimän, himmenemättömän
heittää. Kuva kaikkein kaunein mieleeni
heijastuu: tupa hohtavan puhdas ja koreiltu
joulupuu, takan äärellä äiti valkoista puuroa
keittää.
On
ehointa yllä, on saunasta palattu
juuri. Pian käydään poikki sen kaivatun
kynnyksen, Jota kohti on kuljettu päiviä
laskien. Jo on käsillä korkea hetki, tuokio
suuri, Kun kuusen kynttilät liekkeihin
leimahtaa. On tuvassa lämmintä, kirkasta,
juhlaisaa ja ikkunan takana tähdet ja hankien
muuri.
Miten
hartaana pirtissä juhlavirren kajaa Sävel valtava: ”Enkeli taivaan
lausui näin…” Ja kuuntele, kuuntele, vaari
kohollapäin Nyt lukee: ”…Koska he eivät saaneet
majaa, He menivät talliin härkien,
lammasten luo…” Miten liikuttuukaan lapsen sydäntä
tuo: Härät, lampaatkin rakasti hyvää
Vapahtajaa.
Siks
navetan, tallinkin asujat kunniaks
joulun tänä iltana leipää, herkkua suurta,
saa. Mut huomio – pukki jo ovella
kolkuttaa, Lapinmaasta se tullut on, takaa
Tornion, Oulun. Miten kummasti toiveet salaiset
pukki ties! Hymyhuulien onneensa vaipuu
pikkumies Ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta
koulun.
Oi
lapsuuden joulu, sulla ei määrää
ajan, On hetkiisi mahtunut autuas
ikuisuus: Valo yössä, enkelilaulun ihanuus, Satu tosi ja riemukas, syntymä
Vapahtajan, Ja lahjat ja herkut ja loiste
silmien, Hyvä tahto ja havinta taivaisten
siipien – Miten kaiken ympäri piirtäisin arjen
rajan?
Oi
lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas
salaa Käyn takaisin elämän sumean,
mutkaisen tien. Miten sokaissut kirkkaan
lapsensilmäni lien, Sinun kynttiläs lempeät vielä sen
kalvossa palaa. Koen vieläkin riemusi
ylitseläikkyvän Ja ihmettä katselen puhtaan
syntymän, Teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle
alaa.
|