Koira on viisaampi kuin nainen, se ei hauku isäntäänsä.

Varoitus
Jos et halua, että sinua tervehditään
tassuin ja heiluvan hännin,
älä tule sisään

- koska täällä asuu koira...
Jos irtokarvat eivät sovi vaatteisiisi

tai huonekalut häiritsevät sinua,
älä tule sisään

- koska täällä asuu koira...
Jos et pidä kylmästä kirsusta

tai märästä kielestä,
älä tule sisään

- koska täällä asuu koira...
Mutta jos mikään edellisistä ei sinua haittaa...
saat osaksesi rakkautta välittömästi,

kun astut ovesta sisään

- koska täällä asuu koira.

Mitä enemmän näen miehiä,

sitä enemmän pidän koirista.

Madame De Stael (1766 - 1817)

Jos haluat itsellesi
"rotu-uroksen"
hanki koira!

Muistatko ystävä pentuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.

Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.

Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.

Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.

Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.

Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tunne vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.

 
Niin paljon muistoja vuodet toi,
niitä aarteistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt, ei silmät nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää.

Pieni mä vielä olin itsekin,
kun koiranpennun mä syliini sain.
Saaneeni tiesin mä tosi kaverin,
et leikkikalu ollut sä vain.

Sinä kasvoit mun vierelläin,
kuinka hyvä on ollutkaan näin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Usein mä tunsin,
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.

Kohta sammuu säde viimeinen,

siitä kiinni pitää voi mä en.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Onko sun ystäväsi koira vai nalle
illoin kun kaivaudutte peittojen alle?
Tai ehkä kissa, niin pehmeä, sievä,
puolet sun untuvatyynystäsi vievä.
Hoivaile ystävääsi, kuiskaile vaikka:
"Täällä ei oo mörköjen kotipaikka."
Rapsuta korvia, hellästi halaa,

Oi katsohan, vaari, pientä hauvaa
joka ikkunasta kurkistavi.
Jospa kysyisit, vaari, tuota hauvaa
sen ostaisin mielelläni.
Oi vaari, jos hauva olis mulla,
niin mitään mä pelkäisi en!
Sais rosvotkin vastahani tulla;
pois hauvani ajaisi sen.

=> Runoilijan aakkoshaku

=> Runoilijat aihepiireittäin

Ei yksi lisää pahaa tee
Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.

Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään,

niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.

Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.

Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.

Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.

Mutta talvi kurja on, ei koiratkaan siit´ tykkää.
Lenkkinsä ne haluaa vaikk´ taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

Tyttöystävälläin koira on

koira muuten melko verraton

pure ei, hauku ei,

mutt´vain on tilanne niin mahdoton,

kävelemään - nyt ulos kävelemään

kun sitä ulkoiluttaa täytyy

- on raitisilma tärkeää.

Tunnetko sä hyvin kaverini karvaisen
Ystäväni tarkastaja Lerppu Koirasen
Kellään ei voi olla nenää yhtään tarkempaa
tarkastaja Koiranen kun hajun kiinni saa

Joen rantaan menin kanssa Lerppu Koirasen
Haistoi heti joki on nyt tosi likainen
nyt ei lapset tähän rantaan uimaan mennä saa
Kuulkaa hei nyt joki tää täytyy puhdistaa

Tarkastaja Koiranen, Lerppu Koiranen
Tarkastaja Koiranen, on tarkka kuono sen
Tarkastaja Koiranen, Lerppu Koiranen
Tuntee hajut ihmisten ja ojan pohjien

Kahdestaan me kuljeskeltiin pitkin katua
Karvakuono haistoi kuinka pakokaasua
ilma täynnä on, nyt sen jo täytyy loppua
Liikaa autoja on, liikaa turhaa hoppua

Metsään juostiin, päivä lämmitteli poskia
Haistoi Lerppu heti jossain on nyt roskia
Roskaaminen jos ei lopu ilman pakkoa
tarkastaja määrää aikuisille sakkoa, sakkoa

Kuulehan, nyt kerron sulle,
mitä tänään kuuluu mulle.
Aika sairas olen nyt,
vanha sekä väsynyt.
Kipeä on mulla tassu,
sekä mullin mallin massu.
Pipi on myös pieni poski,
jo eilen siihen kovin koski.
Lääkkeet eivät auta enää,
nyrpistän nyt niille nenää.
Levätä mä tahdon vain,
ja muistella mun muistojain.
Hyvän elämän mä elin,
tietä omaa kuljeskelin.
Aina olen ollut vapaa,
enkä vaihda sitä tapaa.
Niitylle tein lystit retket,
vietin monet hauskat hetket.
Siellä nautin kesäpäivät,
muistot parhaat sieltä jäivät.
Sinne tahdon vielä päästä,
nauttimaan hetken kesäsäästä.
Jos jaksan, tutun reitin kuljen,
ja viimein hiljaa silmät suljen.
Nurmen peittoon pehmeään,
peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää,
kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot,
siniset on niityt, pellot.
Ei untani voi estää,
vain ystävyys se yhä kestää.

Ihminen tarvitsee koiran,
joka on kuin ihmisen mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Koira ansaitsee ihmisen,
jolla on vähän koiran mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat,
muistaakseni hyvät,
pysyäkseni uteliaana,
oppiakseni olemaan koirani

paras ystävä.

Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman.

Tarvitsen minäkin koiran,
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä,
muuttunut itsekin moneksi,
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä.

Mihin minä koiriani tarvitsen?
En vartioimaan rikkauksia,
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani,
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä!

Tuo outo tuttava,
vastapäätä keittiön tuolilla.
Mykkä, hiljainen,
seuralaiseni uskollinen,
ei lausu sanaakaan,
ei ainuttakaan, kuulee vaan,
kun yöhön tummaan huokaan.

Hän on varjoni,
vaikka aurinko ei paista,
ei hän seuraani jätä, laista,
joka hetki rinnallain,
tuo ystävä, ainoain.